Laittomat rajanylitykset keskittyvät taas Välimerelle – ”Roikuimme veneen köysissä koko yön”

Matkan hinta voi nousta jopa 6000 euroon. Haaksirikkoutuneet joutuvat odottamaan apua yhä kauemmin.

Frontex
Teksti
Taina Tervonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

PARIISI Laittomien rajanylitysten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti Välimerellä.

Tammikuussa 2015 ylityksiä oli 60 prosenttia enemmän kuin vastaavassa kuussa viime vuonna. Viime vuonna ylityksiä oli yhteensä 218 000.

Huolestuttavaa on, että tulijoiden määrä on jatkanut kasvuaan talvisesta kovasta merenkäynnistä huolimatta. Valtaosa pakenee Syyrian sotaa. Libyan epävakaa tilanne ajaa niin ikään yhä enemmän maassa asuvia siirtolaisia pakoon.

Amnesty Internationalin kampanjapäällikön Matteo De Bellis’n ja useiden kansalaisjärjestöjen mukaan rajanylitykset keskittyvät nyt Välimerelle, koska EU:n ja jäsenmaiden rajavalvonta maarajoilla on kiristynyt entisestään.

Hengenvaarallinen merireitti on Eurooppaan pakenevien ainoa mahdollisuus.