Kissat tarkkailevat katuelämää kirkon edustalla Drepanon kylässä Etelä-Kreikassa.

Pienin, horjuvin askelin

Kreikka toipuu hitaasti kymmenen vuoden velkakriisistä. Talous kasvaa taas, mutta edessä on vuosien rankka taival.

Kissat tarkkailevat katuelämää kirkon edustalla Drepanon kylässä Etelä-Kreikassa.
Eurooppa 24.01.2020 06:00
Teksti Tuula Koponen kuvat Pentti Väistö

Leipuri Adriano Revithis, 55, muistaa hyvin kultaisen vuosikymmenen ennen kriisiä. Elettiin 2000-lukua. Kreikkalaisilla meni niin lujaa, että hälytyskellojen olisi pitänyt soida.

”Pankeista sai lainaa mihin tahansa, vaikka lomamatkaan. Velkaa suorastaan tyrkytettiin. Jotkut täälläkin ottivat, 15 000 tai jopa 45 000 euroa.”

Drepano on 1 400 asukkaan kylä manner-Kreikan eteläosassa Peloponnesosin niemimaalla. Revithis tuntee drepanolaiset kuin oman perheensä. Hän on pyörittänyt isoisänsä perustamaa Sofias-leipomoa kylässä pian 40 vuotta.

Hän muistaa, miten seinä tuli vastaan vuonna 2009. Kävi ilmi, että Kreikan vaihtotaseen alijäämä oli hurjat 15 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun tilastoihin oli kirjattu 3,7 prosenttia. Valtion kirjanpitoa oli järjestelmällisesti vääristelty.

Sisältö