Kreikan kriisi kärjistyy uudelleen: IMF vaatii EU-maita leikkaamaan velkoja tuntuvasti

Hallituksen pitäisi maksaa kesällä kymmenen miljardia euroa velkoja ja lyhennyksiä, mutta valtion kassassa ei ole rahaa.
Eurooppa 13.4.2016 13:46
Mielenosoittaja vastusti Kreikan velkojia Ateenassa 4. huhtikuuta 2016. © LEFTERIS PITARAKIS / AP / LEHTIKUVA

Kreikan ja sen velkojien, EU:n komission, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Euroopan keskuspankin neuvottelut talousuudistuksista päättyivät Ateenassa tiistaina 13. huhtikuuta tuloksettomina.

Valtiovarainministeri Eukleidis Tsakalotosin mukaan keskusteluja on kuitenkin tarkoitus jatkaa ensi viikolla, jotta uusi sopimus voitaisiin allekirjoittaa 25.–26. huhtikuuta. Sitä ennen Kreikan hallituksen pitäisi lähettää eläkejärjestelmään ja verotukseen kaavaillut uudistukset parlamentin käsittelyyn.

"Olemme hyvin lähellä sopimusta. Meillä on uskottava paketti tarvittavista toimenpiteistä", Tsakalotos sanoi.

Tsakalotos on viran puolesta optimistinen. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pitää Kreikan suunnittelemia reformeja riittämättöminä sovittujen säästöjen saavuttamiseksi. IMF on vaatinut sen vuoksi Kreikan hallitusta korottamaan sähkön ja veden arvonlisäveroa tuntuvasti.