Korruptiosyytökset niskassa ja koronan hoito levällään – Silti Tšekin populistipääministeri on ennakkosuosikki vaalivoittajaksi

Tšekin valtapuolue näyttää imeneen yhteistyökumppaninsa kuiviin. Kumpikin apupuolue  on vaarassa pudota parlamentista.

Eurooppa
Teksti
Erkki Mervaala

Tšekin istuva pääministeri Andrej Babiš valmistautuu 8. ja 9. lokakuuta järjestettäviin parlamenttivaaleihin niskassaan korruptiosyytöksiä sekä hyvin vaihtelevasti sujunut koronaviruksen vastainen työ. Tästä huolimatta on jopa todennäköistä, että Babiš puolueineen ottaa vaalivoiton.

Slovakialaissyntyinen Babiš nousi Tšekin pääministeriksi vuoden 2017 vaaleissa. Babiš oli tuolloin Tšekin toiseksi rikkain ihminen. Hänen liikeimperiuminsa on levittäytynyt eri sektoreille aina maataloudesta mediaan.

Babiš on luonut hallintoonsa vastapalveluksiin perustuvan järjestelmän, jossa erilaisia etuuksia on jaettu taktisesti varsinkin vaalien alla. Hänen varallisuutensa on myös mahdollistanut jatkuvan vaalikampanjoinnin.

Resepti on purrut, ja Babišin Ano-liike  (suomeksi Kyllä-liike) on voittanut kaikki vaalit vuodesta 2017 alkaen.

Vielä muutama kuukausi sitten näytti kuitenkin siltä, että Babišin valtakausi olisi ollut päättymässä.