Korona ja brexit käänsivät Itä-Euroopan muuttotappion voitoksi – ainakin hetkeksi

Bulgariaan muutti enemmän ihmisiä kuin sieltä pois ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Käännös näkyy muuallakin Itä-Euroopassa.

Bulgaria
Teksti
Mika Horelli

Useat Itä-Euroopan valtiot ovat kärsineet jopa vuosikymmeniä jatkuneesta väestökadosta.

EU-maista synkin tilanne on Bulgariassa, jonka väkiluku on laskenut 1980-luvun lopun yhdeksästä miljoonasta nykyiseen seitsemään miljoonaan.

Vuonna 2015 YK povasi jyrkän laskun jatkuvan, ja puhui jopa Bulgarian ”demografisesta kuolemasta”.

Vielä muutama vuosi sitten Bulgarian väkiluvun lasku oli Liettuan jälkeen koko maailman nopeinta.

Väestökato on selittynyt pitkälti työperäisellä muuttoliikkeellä. Itä-Euroopan maiden väestöä on lähtenyt parempien ansioiden toivossa rikkaampiin läntisiin ja pohjoisiin EU-maihin.