Koomikko johtaa Ukrainassa

Volodomyr Zelenski kiilasi presidenttikisan kärkeen, presidentti Porošenko taistelee pääsystä toiselle kierrokselle.

ulkomaat
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainalaisen vitsin mukaan politiikka on muuttunut farssiksi, kun maata ovat johtaneet vakavat poliitikot. Sen vuoksi kannattaisi kokeilla kerrankin koomikkoa.

Vitsi saattaa muuttua todellisuudeksi maaliskuun lopussa järjestettävissä presidentinvaaleissa. Ukrainan suosituin tv-koomikko Volodymyr Zelenski on kiilannut mielipidemittausten kärkeen noin 23–28 prosentin kannatuksella ja pudottanut korruptioskandaalien rasittaman presidentti Petro Porošenkon kolmanneksi.

Zelenski, 41, on noussut Maidanin vallankumouksen jälkeen valtakunnalliseksi julkkikseksi esittämällä pääosaa suositussa komediasarjassa Kansan palveluksessa.

Sarja kertoo opettajasta, joka päätyy sattuman kautta presidentiksi ja ryhtyy taistelemaan korruptoitunutta järjestelmää vastaan. Sen ensimmäinen tuotantokausi keräsi 20 miljoonaa katsojaa.

 

Zelenskin poliittista linjaa on vaikea määritellä. Hän kannattaa suoraa demokratiaa ja kansanäänestyksiä sekä EU:n ja Naton jäsenyyttä. Hän vakuuttaa valmiuttaan neuvotella Venäjän kanssa Itä-Ukrainan sodan lopettamiseksi.

Zelenski on erityisesti nuorten ja varhaiskeski-ikäisten suosikki. Hän kiertää maata ja lataa videoita Instagramiin, jossa hänellä on 2,8 miljoonaa seuraajaa.

Tutkijoiden mukaan suosio kertoo ukrainalaisten turhautumisesta – äänestämällä koomikkoa he rankaisevat skandaalien tahrimaa ja korruptoitunutta poliittista eliittiä.

Mutta Zelenskikään ei ole täysin puhdas. Tutkivat toimittajat paljastivat hiljattain, että hän on edelleen osaomistajana kolmessa venäläisessä tuotantoyhtiössä, vaikka hän on väittänyt lopettaneensa liiketoiminnan naapurimaassa Krimin valloituksen jälkeen.

Zelenskillä on läheiset suhteet Ukrainan rikkaimpiin kuuluvaan oligarkkiin Ihor Kolomoiskiin, joka tunnetaan Porošenkon vastustajana. Kolomoiski omisti aikoinaan Ukrainan suurimman pankin, Privatbankin, jonka kansallistamiseen liittyvistä epäselvyyksistä kiistellään yhä oikeudessa. Hän asuu nykyisin Israelissa.

Edelliset presidentinvaalit käytiin toukokuussa 2014 Maidanin vallankumouksen jälkitunnelmissa. Presidentti Viktor Janukovytš oli paennut maasta, Venäjä oli valloittanut Krimin ja käynnisteli sotaa Itä-Ukrainassa.

Suklaatehtailija Porošenko voitti vaalit lähes 55 prosentin kannatuksella. Häneen kohdistui suuria odotuksia, sillä hän lupasi uudistaa maan kukoistavaksi markkinataloudeksi ja pyrkiä EU:n jäseneksi.

Suuri osa toiveista on jäänyt toteutumatta. Ukraina on Euroopan köyhin valtio, sota jatkuu, korruptio kukoistaa ja oligarkit ovat voimissaan.

Porošenko kampanjoi jälleen isänmaallisella, Venäjän vastaisella sanomalla. Hän taistelee kakkossijasta entisen pääministerin Julia Tymošenkon kanssa.

Tymošenko arvostelee voimakkaasti nykyhallituksen politiikkaa. Hän lupaa alentaa kotitalouskaasun hintaa ja vaatii kovempia pakotteita Venäjää vastaan.