Italian hallitusneuvottelut loppusuoralla – EU pelkää uutta eurokriisiä

Äärioikeiston ja populistien radikaalit lupaukset hermostuttavat markkinoita, korot kääntyivät nousuun.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Italian hallitusneuvottelut ovat edenneet loppusuoralle. Äärioikeistolaisen Legan (Pohjoisen liitto) ja populistisen Viiden tähden liikkeen johtajat ovat päässeet alustavaan sopimukseen hallitusohjelmasta päiväkausia jatkuneissa neuvotteluissa.

Neuvottelut ministerilistasta jatkuivat edelleen torstaina 17.5. Kovin vääntö käydään pääministerin paikasta, sillä Viiden tähden liikkeen puheenjohtaja Luigi Di Maio, 31, ja Legan nokkamies Matteo Salvini, 45, eivät hyväksy toisiaan hallituksen johtoon. Di Maion mukaan tarkoituksena on löytää ehdokas, jonka molemmat puolueet voisivat hyväksyä.

39-sivuisesta hallitusohjelmasta julkisuuteen tihkuneet tiedot hermostuttavat markkinoita. Italian valtionlainojen korot ovat nousussa ja osakekurssit laskussa. Epävarmuus on heijastunut myös Espanjan, Kreikan ja Portugalin korkoihin.

Aiemmin tällä viikolla julkisuuteen vuotaneen hallitusohjelmaluonnoksen mukaan uusi hallitus vaatii EU:ta luopumaan Venäjää vastaan asetetuista pakotteista ja Euroopan keskuspankkia mitätöimään Italian velkoja 250 miljardin euron arvosta.

Torstaina kerrottiin, että hallituspuolueet olisivat luopuneet velkojen mitätöimistä koskevista vaatimuksistaan. Eläkeiän alentaminen, 780 euron perustulo, mittava veroale ja progressiivisen tuloveron korvaaminen 15 prosentin tasaverolla ovat kuitenkin edelleen asialistalla.