Hyvä uutinen Venäjältä: Kaliningradin puhdistamo on vihdoin valmistunut

Puhdistamo pyritään avaamaan virallisesti alkukeväällä 2017.

Itämeri
Teksti
Ismo Tuormaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eteläisen Suomenlahden pitkäaikainen murheenkryyni Kaliningradin jätevedenpuhdistamo Venäjällä toimii viimein.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) asiantuntijan Jaakko Henttosen mukaan puhdistustulokset täyttävät nyt Itämeren suojelukomissio Helcomin normit.

Kaliningradin puhdistamoa on usein verrattu jopa Pietarin Iisakin kirkkoon sen ongelmallisten vaiheiden ja hitaan toteutuksen takia.

Siksi tieto puhdistamon valmistumisesta herättää nyt toivoa Itämeren keskiosan ja Kaliningradin lähivesien tilan kohenemisesta. Aiemmin kaupungin jätevedet ovat valuneet sellaisenaan Itämereen.

Puhdistamon valmistuminen vähentää Henttosen mukaan Itämereen tulevaa biologista hapenkulutust  7 800 tonnia, fosforipäästöjä 120 tonnia ja typpipäästöjä 300 tonnia vuodessa.