Saksa

Ristiriitainen perintö

Saksaa 16 vuotta johtanut Angela Merkel jättää valtavan aukon eurooppalaiseen politiikkaan.

Teksti
Teppo Tiilikainen

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

 

Vuoden 2005 vaalikampanja oli kuumimmillaan. Seisoimme Osnabrückin keskustorilla kuuntelemassa Angela Merkeliä, jonka ennustettiin nousevan ensimmäisenä naisena Saksan liittokansleriksi.

Kristillisdemokraattisen CDU:n 51-vuotias puheenjohtaja oli pukeutunut punaiseen jakkuun ja mustiin housuihin. Hän näytti pieneltä harmaapukuisten miesten keskellä historiallisen Raatihuoneen edessä.

Merkel lateli synkkiä madonlukuja Gerhard Schröderin punavihreälle hallitukselle, joka oli hallinnut kaksi vaalikautta. Saksaa kutsuttiin tuolloin pilkallisesti ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Talous oli kuralla, työttömiä oli viisi miljoonaa ja julkinen velka paisui 40 miljardin euron vuosivauhtia.

”Näin ei voi jatkua!” Merkel huusi oppositiojohtajan paatoksella.

Hän huokui itsevarmuutta. CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU johtivat mielipidemittauksia. Vaalit eivät kuitenkaan sujuneet toivotulla tavalla, kannatus putosi selvästi edellisistä vaaleista.

Merkelin onneksi sosiaalidemokraatit hävisivät vielä enemmän. Mutta liittokansleri Schröder oli edelleen voimansa tunnossa ja vaati itselleen jatkokautta.

”Uskotteko vakavissanne, että puolueeni hyväksyisi rouva Merkelin neuvottelutarjouksen ja nostaisi hänet liittokansleriksi”, hän uhosi vaali-illan televisiokeskustelussa.

Schröderin pettymykseksi Merkel ei antanut periksi. Alkoi viikkokausia kestänyt valtataistelu, jossa koeteltiin perustuslain rajoja.

Ulospäin näytti siltä, että Saksan poliittisen palapelin palaset olivat totaalisen sekaisin. Bulevardilehti Bild epäili, että poliitikot olivat tulleet hulluiksi.

Schröder oli haaveillut hallitusyhteistyöstä liberaalipuolue FDP:n ja vihreiden kanssa, mutta hanke kariutui, ja neuvottelut siirtyivät Merkelin vastuulle.

Myös hän olisi halunnut kumppanikseen FDP:n, mutta puolueiden kannatus ei riittänyt enemmistöön.

Lopulta perinteiset kilpakumppanit, kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit, joutuivat muodostamaan keskenään niin sanotun suuren koalition, ensimmäistä kertaa vuoden 1966 jälkeen. Schröder jäi suosiolla hallituksen ulkopuolelle.

Merkel vaikutti heikolta hallitusneuvotteluissa. Hän taipui SPD:n vaatimuksiin ja luovutti puolueelle sekä ulko- että valtiovarainministeriön.

Jälkeenpäin ajateltuna Merkel junaili tilanteen hänelle tyypillisellä tavalla. Hän neuvotteli sitkeästi ja vältteli ristiriitojen kärjistymistä. Kompromissi syntyi lopulta niillä eväillä, jotka olivat käytettävissä.

CDU:n johtaja, liittokansleri Helmut Kohl nosti Angela Merkelin nuoriso- ja perheasiain ministeriksi 1991.
CDU:n johtaja, liittokansleri Helmut Kohl nosti Angela Merkelin nuoriso- ja perheasiain ministeriksi 1991. © Thomas Imo/Photothek/getty images

Itä-Saksassa kasvaneen Angela Dorothea Merkelin nousu CDU:n ja myöhemmin koko Saksan johtajaksi on hämmästyttävä tarina. Kukaan ei voinut aavistaa keväällä 1990, että DDR:n viimeisen hallituksen kokematon tiedotussihteeri nousisi yhdistyneen Saksan liittokansleriksi ja hallitsisi maata 16 vuotta.

Merkel (omaa sukua Kasner) syntyi heinäkuussa 1954 Hampurissa luterilaisen pastorin Horst Kasnerin ja kieltenopettaja Herlind Kasnerin perheeseen.

Saksa oli jakautunut sodan jälkeen kahtia, mutta Berliinin muuria ei ollut vielä pystytetty, kun Kasnerit päättivät muuttaa muutaman viikon ikäisen tyttärensä kanssa sosialistiseen DDR:ään.

Päätös oli yllättävä, muuttoaalto kävi siihen aikaan päinvastaiseen suuntaan. Itäsaksalaiset pakenivat lähes 40 000 ihmisen kuukausivauhtia Länsi-Saksaan.

Horst Kasner oli idealisti ja kallellaan sosialismiin. Hän kaipasi kotiseudulleen, joka oli jäänyt rautaesiripun taakse. Hampurin piispa rohkaisi häntä lähtemään, koska Itä-Saksan seurakunnissa oli liian vähän pappeja.

Historioitsija Ralf Georg Reuth ja toimittaja Günther Lachmann väittävät kirjassaan Das erste Leben der Angela M. (Angela M:n ensimmäinen elämä), että Merkel suhtautui nuoruudessaan varsin suopeasti kommunismiin. Hän kuului lapsena pioneereihin ja liittyi myöhemmin kommunistiseen nuorisoliittoon Freie Deutsche Jugendiin, kuten Itä-Saksassa oli tapana.

Elämäkerta aiheutti kiivaan väittelyn. Merkelin puolustajat korostivat, että hän oli joutunut tasapainoilemaan oman tahtonsa ja sopeutumisen välillä samalla tavoin kuin muutkin itäsaksalaiset.

Merkel oli koulunsa priimus. Hän pääsi Leipzigin Karl Marx -yliopistoon opiskelemaan kemiaa ja fysiikkaa, vaikka oli papin tytär. Hän väitteli tohtoriksi kvanttikemiasta ja työskenteli yli kymmenen vuotta tutkijana DDR:n tiedeakatemiassa Itä-Berliinissä.

Politiikasta hän kiinnostui vasta 1980-luvun lopulla neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin uudistusten innostamana.

 

Syksyllä 1989 Merkel osallistui miljoonien itäsaksalaisten tavoin mielenosoituksiin, jotka johtivat marraskuussa Berliinin muurin murtumiseen. Hän liittyi kristilliseen oppositioliikkeeseen Demokraattiseen avaukseen, jonka perustaja Wolfgang Schnur paljastui sittemmin turvallisuuspoliisi Stasin ilmiantajaksi.

Maaliskuussa 1990 pidettyjen vapaiden vaalien jälkeen Demokraattinen avaus sulautui Helmut Kohlin johtamaan CDU:hun. Saksat yhdistyivät lokakuussa, ja Merkel nousi liittopäiville.

Tie huipulle aukesi, kun Kohl pyysi hänet hallituksensa nuoriso- ja perheasiain ministeriksi. Liittokansleri ei tuntenut Merkeliä henkilökohtaisesti, mutta hän tarvitsi rinnalleen itäsaksalaisen naisen osoittaakseen, että Saksat yhdistyivät tasavertaiselta pohjalta.

Hallituksessa Kohl otti Merkelin suojatikseen ja kutsui häntä alentuvasti ”tytökseen”. Se ei Merkeliä haitannut.

 

Kristillisdemokraattien ote vallasta kirposi 1998. Kohl joutui eroamaan puolueen johdosta, kun kävi ilmi, että hän oli ottanut vuosikausia vastaan lahjoituksia salaisille tileille. Merkel joudutti ratkaisua arvostelemalla julkisesti oppi-isäänsä.

Merkel itse selviytyi vaalirahaskandaalista kuivin jaloin, ja hänet nostettiin vuonna 2000 puheenjohtajaksi. Kesti kuitenkin vuosia ennen kuin ”Kohlin tytöstä” kasvoi koko Saksan kunnioitettu äitihahmo, Mutti eli mutsi tai äiskä.

Merkelin nousu ei todennäköisesti olisi ollut mahdollista sosiaalisen median aikakaudella. Häntä vierastettiin perinteisiä perhearvoja ja katolista kirkkoa kunnioittavassa miesvaltaisessa CDU:ssa, sillä hän on kertaalleen eronnut lapseton itäsaksalainen nainen ja protestantti.

Vuoden 2002 vaaleissa kristillisdemokraatit sivuuttivat Merkelin ja valitsivat kansleriehdokkaakseen Baijerin konservatiivisen pääministerin Edmund Stoiberin, joka hävisi vaalit sosiaalidemokraateille.

Mutta sitten tuli Merkelin vuoro.

Pakolaiskriisin aikana liittokanslerin suosio romahti. Pandemian hyvä hoitaminen palautti sen.

Angela Merkel, 67, jättää jälkeensä poikkeuksellisen vahvan poliittisen perinnön. Hän on ollut maailman vaikutusvaltaisin nainen, joka on edustanut järjen ääntä Donald Trumpin, Boris Johnsonin, Vladimir Putinin ja Recep Tayyip Erdoğanin kaltaisten miesjohtajien rinnalla.

Merkel on suhtautunut epäluuloisesti Venäjään ja Kiinaan, mutta hän on silti pitänyt yhteyttä niiden johtajiin.

Hän kävi Moskovassa jäähyväisvierailulla elokuussa. Tapaaminen osui Aleksei Navalnyin murhayrityksen vuosipäiväksi, ja hän vaati Putinia vapauttamaan tämän vankilasta.

Vaikeina vuosina Merkel on taannut Euroopan vakauden. Samalla Saksan rooli maailmanpolitiikassa on kasvanut merkittävästi.

Merkel on ollut vahvimmillaan nimenomaan kriisijohtajana. Hän oli keskeisessä roolissa vuoden 2008 finanssikriisissä, sitä seuranneessa eurokriisissä, Ukrainan kriisissä sekä vuoden 2015 pakolaiskriisissä.

Pitkään kauteen mahtuu myös alamäkiä. Pakolaiskriisin aikana liittokanslerin humaani turvapaikkapolitiikka joutui kovan kritiikin kohteeksi ja äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannatus kääntyi jyrkkään nousuun.

Samalla Merkelin suosio romahti. Lähes puolet saksalaisista toivoi silloin, ettei hän asettuisi enää ehdolle seuraavissa vaaleissa.

Pakolaisvirran hiivuttua maahanmuuttoteema jäi pandemian varjoon ja Merkel kipusi suosiomittausten kärkeen. Tuoreen kyselyn mukaan 75 prosenttia saksalaisista katsoo hänen onnistuneen tehtävässään hyvin.

Liittokansleri Angela Merkel Saksan liittopäivillä lokakuussa 2018.
Liittokansleri Angela Merkel Saksan liittopäivillä lokakuussa 2018. © Stefan Boness/Ipon/Sipa Press/MVPhotos

Merkeliä on verrattu joskus rautarouva Margaret Thatcheriin, mutta vertaus ontuu pahasti. Thatcher nujersi 1980-luvulla ammattiyhdistysliikkeen ja nosti Britannian jaloilleen kovilla otteilla. Merkel on sen sijaan puhunut sosiaalisesta markkinataloudesta ja varonut yhteenottoja ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

Ensimmäisellä hallituskaudellaan Merkel hyötyi Schröderin punavihreän hallituksen toteuttamista epäsuosituista rakenteellisista talousuudistuksista, joiden avulla Saksa nostettiin sitkeästä taantumasta.

Merkelin omaa talouspolitiikkaa on leimannut tiukka budjettikuri. Kristillisdemokraatit ovat korostaneet, että Saksalla on sen ansiosta nyt varaa tukea koronapandemiasta sekä kesän tulvatuhoista kärsineitä ihmisiä ja yrityksiä.

Työttömien määrä on pudonnut Merkelin kaudella lähes puoleen. Silti hallituksen talouspolitiikkaa on kritisoitu.

Saksa on säästänyt enemmän kuin investoinut uuteen. Digitalisoinnissa on jääty pahasti jälkeen kilpailijamaista. Auto- ja kemianteollisuudessa markkinaosuuksia on menetetty erityisesti Kiinalle.

Arvostelijoiden mukaan Saksan kauppapoliittiset edut ovat ajaneet liian usein kansainvälisen solidaarisuuden ja ihmisoikeuksien edelle.

Eurokriisin aikana Merkel keskittyi pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja, mutta Kreikka ja muut kriisimaat pakotettiin ankaralle säästökuurille. Samaan aikaan Saksan talouteen kertyi miljardien eurojen ylijäämä.

Saksa vastusti pitkään eurooppalaista yhteisvastuuta. Koronakriisin aikana Merkel on kuitenkin kääntänyt kelkkansa. Hän asettui tukemaan Ranskan ajamaa elpymisrahastoa, jonka arvo nousee yli 800 miljardiin euroon. Hän piti pandemiaa niin vakavana, että vanhoista periaatteista kannatti luopua, jotta EU ja Euroopan rahaliitto pysyisivät koossa.

 

Merkelin ote sisäpolitiikasta alkoi herpaantua hänen luovuttuaan CDU:n puheenjohtajan tehtävästä vuonna 2018. Koronaepidemian aikana hän on ollut kuitenkin aktiivinen. Hän on puolustanut rajoituksia ja koordinoinut osavaltioiden yhteispeliä.

Merkeliä saatetaan tarvita vielä syyskuun vaalien jälkeenkin, jos uuden hallituksen muodostaminen viivästyy kuukausikaupalla, kuten neljä vuotta sitten.

Liittokanslerin käytännönläheistä tyyliä arvostetaan. Hän ei ole lähtenyt mukaan poliittisiin peleihin ja juonitteluihin vaan edennyt pienin askelin ja rakennellut kompromisseja.

Merkel on saavuttanut huumorintajullaan ja rauhallisella tyylillään myös monien sellaisten saksalaisten luottamuksen, jotka eivät yleensä äänestä kristillisdemokraatteja.

Hän on ollut esikuva tytöille ja naisille. Hän on puhunut paljon tasa-arvosta, mutta häntä ei pidetä varsinaisesti feministinä.

Liittokanslerin sisäpiiriin kuuluu tasapuolisesti naisia ja miehiä. Läheisimpiä neuvonantajia ja keskustelukumppaneita ovat olleet viime vuosina liittokanslerinviraston osastopäällikkö Eva Christiansen, kansliapäällikkö Beate Baumann sekä kanslerinviraston päälikkö Helge Braun ja talousministeri Peter Altmaier.

Saksan kieleen on syntynyt verbi merkeln, merkelöidä. Sillä tarkoitetaan jyrkän mielipiteen puuttumista.

Merkel on analyyttinen ja asiakeskeinen poliitikko. Hän on kääntänyt konservatiivisen CDU:n kurssia vapaamielisemmäksi, mutta häntä ei pidetä suurena visionäärinä tai uudistajana.

Liittokansleri on epäröinyt hankalissa tilanteissa ja venyttänyt päätöksiä. Ilmeisesti hän on toivonut, että ongelmat ratkeaisivat omalla painollaan. Kompromissit ovat syntyneet usein viime hetkellä, ja ne ovat olleet tulkinnanvaraisia.

Saksan kieleen on syntynyt kanslerin päätöksentekoa kuvaava verbi merkeln eli merkelöinti, jolla tarkoitetaan päättämättömyyttä tai selkeän mielipiteen puuttumista.

Hänen pitkään uraansa mahtuu kuitenkin kaksi radikaalia, voimakkaiden tunteiden ohjamaa päätöstä. Vuonna 2011 Saksan ydinvoimalaitokset päätettiin sulkea Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Ja vuonna 2015 hän kieltäytyi sulkemasta Saksan rajoja pakolaisilta, mikä johti populismin ja nationalismin nousuun.

Duisburg-Essenin yliopiston professori Karl-Rudolf Korte arvostaa Merkelin teeskentelemätöntä tyyliä ja poliittisia valintoja.

”Tulokset puhuvat puolestaan. Meillä kaikilla menee paljon paremmin kuin 16 vuotta sitten”, hän arvioi hiljattain Frankfurter Allgemeine Zeitungissa.

Korten mukaan Merkel toimii samalla tavoin kuin saksalaiset yleensäkin – hän etenee varovaisesti eikä pyri suuriin muutoksiin. Sen vuoksi kansleri on yleensä onnistunut säilyttämään enemmistön tuen myös tehdessään epäsuosittuja päätöksiä.

 

Angela Merkelin perinnöstä käydään syyskuun 26. päivän liittopäivävaaleissa kova taistelu.

Kristillisdemokraatit ovat hallinneet Saksaa valtaosan toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta joko sosiaalidemokraattien tai liberaalipuolue FDP:n tuella.

Nyt etsitään uutta suuntaa. Tulevaisuus on hämärä, puoluekenttä pirstoutunut. Vaalit ovat muuttuneet arvaamattomiksi.

Muutoksen airuena on ollut maahanmuuttoa ja EU:ta vastustava AfD, joka kohosi viime vaaleissa liittopäiville ensimmäisenä äärioikeistolaisena puolueena natsi-Saksan romahduksen jälkeen.

Nyt AfD:n nousu näyttää pysähtyneen. Kannatuksen ennustetaan jäävän noin 11 prosenttiin, ellei Afganistanin kriisi synnytä massiivista pakolaisvirtaa kohti Saksaa ja nosta maahanmuuttoa vaaliteemaksi.

Myös vihreiden vaikutusvalta kasvaa, vaikka kevään suosiopiikki onkin sulanut. Puolue sai vuoden 2017 vaaleissa vajaat yhdeksän prosenttia äänistä. Kannatus on sen jälkeen kaksinkertaistunut, joten vihreitä ei ole helppo ohittaa tulevissa hallitusneuvotteluissa.