Hätääntynyt valtapuolue haki apua vanhoista vihollisista, mutta Puolan istuvan presidentin jatko selviää vasta toisella kierroksella

Vaalien järjestämisestä korona-aikana tuli lopulta farssi, joka oli kaataa Puolan konservatiivihallituksen.

Andrzej Duda
Teksti
Tuula Koponen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Istuva presidentti Andrzej Duda, 48, sai selvästi eniten ääniä Puolan sunnuntaisissa vaaleissa, mutta ei onnistunut varmistamaan jatkokautta ensimmäisellä kierroksella.

Duda edustaa konservatiivista ja katoliseen kirkkoon tukeutuvaa Laki- ja oikeus (PiS) -puoluetta, ja hän sai alustavan tuloksen mukaan 43,7 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten eli 30,3 prosenttia äänistä keräsi oppositiopuolue Kansalaisfoorumin (PO) ehdokas, Varsovan nykyinen pormestari, 48-vuotias Rafał Trzaskowski.

Myös PO on oikeistopuolue, mutta arvoiltaan se on valtapuolue PiS:ä hieman liberaalimpi ja selvästi EU-myönteisempi.

Duda ja Trzaskowski kohtaavat toisella kierroksella 12. heinäkuuta. Mielipidekyselyjen mukaan kamppailusta on tulossa äärimmäisen tiukka. Vaali saattaa lopulta ratketa vain vajaan prosenttiyksikön erolla.

Puolalaiset äänestivät sunnuntaina innokkaasti. Äänestysprosentti oli 62,9, mikä on toiseksi korkein nyky-Puolan presidentinvaalien historiassa.