Glyfosaatin myyntiluvan uusimisesta ei vieläkään päätöstä – Näin torjunta-aineesta on kiistelty keväästä 2015

Seuraavaksi torjunta-aineen lisenssi etenee muutoksenhaku­komiteaan. Aikajana tiivistää kiistan käänteet.
Eurooppa 9.11.2017 18:27
Glyfosaatin vastustajat osoittivat mieltään Euroopan komission edustalla Brysselissä 9. marraskuuta 2017.
Glyfosaatin vastustajat osoittivat mieltään Euroopan komission edustalla Brysselissä 9. marraskuuta 2017. © Emmanuel Dunand / AFP / Lehtikuva

EU:n jäsenmaat eivät päässeet vieläkään yhteisymmärrykseen maailman eniten käytetyn torjunta-aineen glyfosaatin jatkoluvasta torstaina 9. marraskuuta.

Komissio tarjoili jäsenmaiden virkamiehistä koostuvalle komitealle viiden vuoden jatkolupaa.

Ei onnistunut.

Neljätoista maata äänesti puolesta, yhdeksän vastaan ja viisi pidättäytyi äänestämästä.

Komitea ei saanut kasaan vaadittua määräenemmistöä, joka tarkoittaa vähintään 55 prosentin tukea. Käytännössä luku on 16 jäsenvaltiota 28:sta. Lisäksi ehdotusta kannattavien valtioiden väkiluvun on oltava vähintään 65 prosenttia EU:n kokonaisväestöstä.

Aika alkaa olla kortilla, sillä glyfosaatin myyntilupa umpeutuu 15. joulukuuta 2017.