EU-komissio esittää Suomelle 39 prosentin päästövähennyksiä – Asiantuntija: Taso ei ole riittävä

Päästövähennykset nostaisivat kuljetuskustannuksia merkittävästi. Luvassa on kuitenkin myös joustoja.
Eurooppa 21.7.2016 07:30
Esitys koskee EU:n päästökauppajärjestelmän ulkopuolisia aloja kuten liikennettä ja maataloutta. © LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

EU-komission esitys päästökaupan ulkopuolisten alojen päästövähennyksistä ei ole riittävä, arvioi ympäristöjärjestö WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

”Mikäli Pariisin ilmastosopimuksessa sovittu tavoite enintään kahden asteen lämpenemisestä halutaan saavuttaa, esitys ei yksinkertaisesti ole riittävän kunnianhimoinen”, Kolle arvioi.

Komissio julkaisi keskiviikkona 20.7 lakiesityksen, joka sisältää jäsenmaita sitovat maakohtaiset päästövähennystavoitteet vuosille 2021 – 2030. Niiden on tarkoitus leikata EU:n päästökaupan ulkopuolisia kasvihuonepäästöjä vähintään 30 prosentilla vuoden 2005 tasoon verrattuna.

Tavoitteiden suuruus määräytyy pitkälti jäsenvaltioiden asukasta kohden lasketun bruttokansantuotteen pohjalta. Rikkailta, ja siten myös enemmän kasvihuonepäästöjä tuottavilta mailta vaaditaan suurempaa panostusta.