Vitsillä kiven sisään

Mielipide ja huumori vievät vankilaan myös Euroopassa.

Mielenosoittajat protestoivat Espanjan ”suukapulalakia” parlamentin edustalla Madridissa heinäkuussa 2015. © Juan Medina / reuters / lk

Jättiläisoperaatio, ”Operación Ogro”, toteutettiin onnistuneesti muutama päivä ennen jouluaattoa talvella 1973. Luksusauto Dodge 3700 nousi räjähdyksen mukana yli 20 metrin korkeuteen.

Madridin kattojen ylle lensi kulkuneuvonsa mukana myös Luis Carrero Blanco, Francon diktatuurin ajan pääministeri. Näyttävän salamurhan takana oli Baskimaan itsenäisyyttä ajava terroristijärjestö ETA.

”Kissinger antoi Carrero Blancolle palan kuuta, ETA maksoi matkan sinne”, tviittasi 5. huhtikuuta 2014 tuolloin 19-vuotias historianopiskelija Cassandra Vera.

Kaksi vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin poliisiasemalle. Nuorelle naiselle oli kerrottu, että tapaaminen koskisi hänen aiemmin tekemäänsä rikosilmoitusta varastetusta repusta.

Ei koskenut. Sen sijaan Cassandra Vera haastettiin Espanjan erityiseen kansalliseen oikeuteen Audiencia Nacionaliin, jossa käsitellään vakavia valtionrikoksia, kuten terrorismia, kansanmurhia ja rahanpesua.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö