Brittijuutalaiset etsivät nyt brexit-pelastusta Saksasta – Ennätysmäärä hakee kansalaisuuden palauttamista

Saksan lain mukaan natsien vainoja ulkomaille paenneet ja heidän jälkeläisensä voivat hakea kansalaisuuttaan takaisin.

Brexit
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brexit on aiheuttanut mielenkiintoisen ilmiön Britannian juutalaisyhteisön parissa. Ennätysmäärä yhteisön jäseniä on hakenut Saksan kansalaisuuden palauttamista.

Saksan peruslain (Grundgesetz) 116 pykälän mukaan kaikki ne, jotka joutuivat pakenemaan natsihallinnon vainoja ulkomaille, ovat oikeutettuja saamaan kansalaisuutensa takaisin. Pykälä koskee myös pakenevaan joutuneiden jälkeläisiä.

Tuhannet Saksan juutalaiset pakeni Britanniaan ennen toista maailmansotaa.

Heihin kuului muiden muassa noin kymmenentuhatta lasta, jotka lähetettiin turvaan joulukuun 1938 ja elokuun 1939 välisenä aikana Kindertransport-nimisen evakuointiohjelman puitteissa.

Deutsche Welleuutiskanavan mukaan vielä vuonna 2015 Saksan kansalaisuutta haki vain 59 brittiä, mutta vuosina 2016-2018 hakemuksia kertyi 3 731 kappaletta. Niistä 3 408:ssa on vedottu peruslain 116 pykälään, kertovat Saksan viranomaiset.