Brexitin seuraukset pelottavat – rikkaat britit siirtävät talletuksiaan nyt ennätysmäärin Sveitsiin

Brexitin lisäksi omaisuuksien siirtoon rikkaita houkuttelee myös pelko työväenpuolueen mahdollisesta vaalivoitosta.
Eurooppa 7.10.2019 15:45
Pankki Zurichin keskustassa Sveitsissä.
Pankki Zurichin keskustassa Sveitsissä. © HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Sveitsi on yksi niistä harvoista maista, joiden kanssa Britannia on tähän mennessä onnistunut tekemään alustavan kauppasopimuksen brexitin jälkeisestä ajasta. Sopimuksen mukaan maiden taloussuhteet jatkuvat myös brexitin jälkeen ennallaan.

Toistaiseksi sovusta ovat hyötyneet erityisesti sveitsiläiset pankit ja tuhannet brittiläiset rikkaat, jotka ovat siirtäneet pääomiaan Sveitsiin ennätystahtia.

Uutistoimisto Reuters haastatteli lokakuun alussa nimettömiä sveitsiläisiä pankinjohtajia, joiden mukaan Britannian kansalaisten sijoitukset sveitsiläisiin yksityispankkeihin ovat muutaman viimeisen kuukauden aikana kolminkertaistuneet. Rahassa mitattuna kyse on vähintään noin 50–60 miljardin euron talletuksista.