Änkyrä sosialisti Jeremy Corbyn mielii Labourin johtoon – ”Ajaa puolueen alas jyrkänteeltä”

Britannia yrittää ymmärtää ”corbynmaniaa”.
Eurooppa 11.9.2015 06:00
Jeremy Corbyn kampanjoi Ealingissä Lontoossa 17. elokuuta. © Alastair Grant / Lehtikuva

Glasgow’n vanhan kauppahallin edessä kuhisee. Työväenpuolueen johtajavaalissa voittajasuosikiksi noussut Jeremy Corbyn on saapunut kiertueellaan skottikaupunkiin.

Täyden hallin ilmassa on innostusta, mutta kaikki eivät ole ehdokkaasta vielä vakuuttuneita. Millainen mies on tämä Corbyn, josta kaikki nyt puhuvat?

Paitahihasillaan, ilman solmiota ja virttyneissä housuissa esiintyvä ehdokas on lavalla hieman hukassa. Trubaduuri esittää työväenlauluja, ja Corbyn yrittää taputtaa tahdissa. Rytmiä hän ei kuitenkaan löydä.

Kuunnellessaan lämmittelypuhujia ehdokas näyttää vaipuvan ajatuksiinsa. Oman vuoronsa koittaessa Corbyn eksyy ensin kiittelemään monisanaisesti kampanjaväkeä. Kuulijat odottavat.

Labour vaihtoi viimeksi johtajaansa vuonna 2010, jolloin pääministeri Gordon Brown luopui paikastaan vaalitappion jälkeen. Toukokuussa 2015 Ed Miliband ilmoitti väistymisestään niin ikään tappiollisten vaalien jälkeen. Työn jatkajaksi ovat nyt ehdolla sosialistisiiven Corbynin, 66, lisäksi keskilinjaa kulkevat Yvette Cooper, 46, ja Andy Burnham, 45, sekä oikean syrjän Liz Kendall, 44.

Johtajavaalista ennakoitiin laimeaa kisaa, johon puolueen sisäisenä kriitikkona elämäntyönsä tehnyt Jeremy Corbyn toisi vain hieman väriä. Corbynin reilusti vasemmistolainen ja menoleikkauksia vastustava kampanja alkoi kuitenkin pian kuplia sosiaalisessa mediassa ja täyttää saleja. Corbyn varasti show’n – ja sai vastaansa puoluekoneiston.

 

Yleisö lämpenee ja repeää tuon tuosta huutoihin Glasgow’n perjantai-illassa. Moni taputtaa jo seisten.

Jeremy Corbyn on päässyt vauhtiin, ja puheessa vilahtelevat ay-liikkeen voima, vuokralla-asuvien ja vammaisten ahdinko, ympäristön puolustaminen ja talouskurin tiukka vastustus. Konkreettinen ehdotuskin kuullaan: rautatiet tulisi kansallistaa.

Toisin kuin muut ehdokkaat, Jeremy Corbyn ei vaikuta poliittisen tehtaan tuotteelta. Esiintymiset ovat pakottomia ja mielistelemättömiä, ja jos Corbyn ärsyyntyy, se näkyy.

Vaikka ura parlamentissa alkoi jo vuonna 1983, Corbyn vaikuttaa yhä pikemmin aktivistilta kuin ammattipoliitikolta. Parlamentissa hän on ollut omilleen myös melkoinen riesa, koska on äänestänyt toistuvasti puoluettaan vastaan.

Corbyn tunnetaan vähäosaisten puolustajana ja rauhanaktivistina, jolle ihmisoikeuksien lisäksi tärkeitä ovat eläinten oikeudet. Hänellä on runsaasti nuoria kannattajia, jotka näkevät pyöräilevässä kasvissyöjässä poliitikolle harvinaista aitoutta, vaatimattomuutta ja sitkeää ideologisuutta.

Suomalaisista kollegoistaan Corbyn muistuttaa Sdp:n Erkki Tuomiojaa. Toisin kuin Tuomioja, Corbyn on kuitenkin pidetty kaukana vallan kamareista.

 

Median huomion Labour on onnistunut vangitsemaan yli odotusten. Kiusallista kyllä, uutisointi on keskittynyt puoluetta repivään valtataisteluun. Puoluetoverit, jopa kanssaehdokkaat, ovat yrittäneet katkaista Corbynin tien valtaan poikkeuksellisen kovaotteisesti.

Corbynin kilpakumppanit ovat väittäneet tämän valinnan hajottavan puolueen ja syyttäneet Corbynin jääneen ajatuksineen 1980-luvulle.

Kovinta kieltä on käyttänyt entinen pääministeri Tony Blair, jonka mukaan niiden, jotka tuntevat sydämessään tarvetta tukea Corbyniä, pitäisi harkita sydämensiirtoa. Hän myös vertasi Corbynin valintaa puolueen syöksemiseen alas jyrkänteeltä.

Blairin entinen neuvonantaja Alastair Campbell taas vetosi äänestäjiä valitsemaan ”kenet tahansa, kunhan ei Corbyniä”. Varoittelijoihin yhtyivät myös Gordon Brown ja viime puoluejohtajavaaliin veljelleen hävinnyt David Miliband, joka ilmaisi samalla tukensa Liz Kendallille.

Vaaliin on yritetty vaikuttaa myös puolueen ulkopuolelta. Konservatiivinen The Daily Telegraph -lehti ohjeisti lukijoitaan rekisteröitymään äänestäjiksi, jotta nämä auttaisivat Corbynin voittoon ja vauhdittaisivat Labourin tuhoa. Tätä tärkeämpi ele oli kuitenkin keskustavasemmistolaisen The Guardianin Yvette Cooperille antama julkinen tuki ja Corbynin kritisointi.

Konservatiivihallituksen riveistä vaaliin ovat puuttuneet pääministeri David Cameron ja valtiovarainministeri George Osborne, jotka varoittivat ydinaseita vastustavan ja Natosta eroa kannattavan Corbynin valinnan uhkaavan Ison-Britannian kansallista turvallisuutta.

Toistuvien hyökkäysten kohteeksi joutuminen on voinut kääntyä jopa Corbynin kampanjan eduksi. Labourin puolue-eliitin ja konservatiivien iskut ovat auttaneet kirkastamaan sitä, mistä kansanliikkeessä ja ”corbynismissä” on kyse.

 

Corbynin vetovoimasta kertoo, että jopa hänen puutteensa kääntyvät kannattajien mielissä vahvuuksiksi. Keskinkertaiset puhujanlahjat ja nukkavieru ulkoasu ovat aitoutta.

Yllättävät avaukset, kuten ehdotus vain naisille tarkoitetuista junavaunuista, ovat osoitus demokraattisuudesta: Corbyn kun on valmis ajamaan kentällä kuulemiaan ideoita melko pintapuolisenkin harkinnan jälkeen.

Corbynilla on yhteyksiä Hamas- ja Hizbollah-järjestöihin, ja häntä on syytetty antisemitismistä. Väitteet on kuitattu lokakampanjana. Ehdokas itse on ilmoittanut, ettei vastaa kiusaamismielessä esitettyihin syytöksiin. Selitys näyttää riittävän monille.

Corbynin kannalta hankalin kritiikki on, ettei hänen kaltaisensa ääripoliitikko vetoa riittävän laajasti äänestäjiin ja nosta Labouria valtaan. Kampanja on kuitenkin saanut kansalaiset liikkeelle: mukana on yli 10 000 vapaaehtoista

Glasgow’lainen insinööri Colin Reilly, 30, on yksi niistä, jotka juuri Corbyn on saanut mukaan politiikkaan. Hänen iltansa täyttyvät nyt kampanjaväen puhelutempauksista, joissa puoluetovereita suostutellaan Corbynin taakse.

”Soitamme ihmisille ja kysymme, mikä ehdokkaassa vielä askarruttaa”, Reilly kuvaa.

Reillylle työväenpuolueen arvomaailma on aina ollut läheinen. Pääministeri Blairin kausi ja Irakin sota kuitenkin muuttivat kaiken.

”Petyin pahasti puolueeseen ja politiikkaan yleensäkin”, Reilly muistelee.

Corbyn on jo ilmoittanut, että valituksi tullessaan hän pyytäisi anteeksi Irakin sotaa.

Reilly uskoo, että Corbyn voisi palauttaa puolueeseen vasemmistolaiset arvot, jotka se konservatiivisempia äänestäjiä tavoitellessaan menetti. Vaikka ehdokkaaseen kohdistetut iskut harmittavat, on asiassa toinenkin puoli:

”Kun Tony Blair astui julkisuuteen ja sanoi, että älkää äänestäkö Corbyniä, tiesin, että Jeremy todella voi voittaa. Että nyt on tosi kyseessä.”

 

Vasemmistoveteraanin loikka voittajasuosikiksi on sotkenut myös Britannian puoluejohtajavaalit läpikotaisin tuntevan tutkijan pasmat.

”Tämä on yksi erikoisimmista asioista, joita politiikassa olen nähnyt”, Essexin yliopiston vanhempi tutkija Thomas Quinn kertoo työhuoneessaan Colchesterissa Itä-Englannissa.

Ehdolle pääsy vaati vähintään 35 parlamentaarikon tuen. Corbyn nousi mukaan täpärästi, kun joukko toisia ehdokkaita tukevia parlamentaarikoita antoi hänelle äänensä, ja vaaliin saatiin hyvän tahdon eleenä sosialistisiiven ehdokas.

Varsinaisessa vaalissa parlamentaarikot ovat menettäneet erikoisasemansa. Heidän äänillään oli aiemmin kolmanneksen painoarvo, nyt jokaisen ääni on samanarvoinen. Äänestäjäksi on voinut kolmella punnalla rekisteröityä kuka tahansa Labourin arvot jakava.

Nyt on nähty uusien äänestäjien vyöry.

”Jos käytössä olisi entinen valintamenettely, Corbyniä tuskin valittaisiin, koska parlamentaarikot voisivat sen estää”, Quinn selittää.

”Oli heiltä itsetuhoista auttaa Corbyn ehdolle, mutta kuka olisi osannut arvata harmittomana pidetyn takapenkkiläisen nosteen.”

Quinnin tutkimus osoittaa, että puolueiden ollessa jakautuneita ne valitsevat yleensä rivit uskottavimmin yhdistävän, mahdollisimman monen hyväksymän ehdokkaan. Sellainen olisi joko Andy Burnham tai Yvette Cooper, mutta vaali ei ole menossa tavalliseen tapaan.

”Corbyn on lyönyt ilmat pois muiden kampanjoista. Kaikessa on nyt kyse hänestä”, Quinn kuvaa.

Yliopiston aulassa Corbynin kannattajat kiskovat jo ylleen punaisia t-paitoja. Alkamassa on ehdokkaan 86. vaalitilaisuus. Kampanjapäiviä on jäljellä seitsemän ja tapahtumia parikymmentä. Corbynin voitto näyttää todennäköiseltä.

”Toimittajatkin ovat vain ihmisiä, olen varma siitä”, ehdokas hauskuttaa yleisöä.

Vaikka Corbyn kritisoi mediaa, hän vastailee toimittajille kohteliaasti. Siihen, tunteeko hän aatetoverinsa Erkki Tuomiojan työtä, ei heti tule vastausta.

Pian Tuomioja kuitenkin muistuu mieleen, ja Corbyn kehuu tämän ponnisteluja Lähi-idän rauhanprosessissa.

”Olisi mukava päästä tekemään yhteistyötä”, hän riemastuu.

Hänen mukaansa oli selvää, että media olisi kampanjalle vihamielinen: ”Aiemmin jaoimme lentolehtisiä, nyt apunamme on sosiaalinen media.”

Quinn vahvistaa sosiaalisen median merkityksen Corbynin kampanjassa. Labouria periaatteessa kannattavat mutta puolueesta etäällä olevat löysivät toisensa verkossa. Heitä puhuttelee ruohonjuuriliike, joka yhdistää voimansa politiikan eliittejä vastaan.

Vielä samana iltana kampanja järjestää Twitterissä vyörytyksen, jossa kannattajat tviittaavat omia syitään siihen, miksi tukevat Corbyniä.

 

Naista ei ole koskaan valittu Labourin johtajaksi, eikä niin näytä käyvän nytkään. Naisten edustusta politiikassa tutkiva Meryl Kenny Edinburghin yliopistosta muistuttaa perinteiden murtuvan hitaasti.

”Labour on työskennellyt tasa-arvon eteen, sillä on ollut eniten naisparlamentaarikoita ja naisia on ollut esimerkiksi sijaisjohtajina. Nyt se näyttää jääneen jälkeen”, hän katsoo. ”Naisen valinta olisi tärkeä symbolinen viesti siitä, kuka kelpaa johtajaksi.”

Ehdokkaista Yvette Cooperilla on ollut feminististä avauksia, mutta ei Corbynkään tästä näkökulmasta huono valinta olisi. Kennyn mukaan tämä tuntee tasa-arvokysymyksiä ja antaa niille arvoa.

Myönteistä on, että koko ehdokasnelikko on sitoutunut naisten ja miesten tasa-arvoiseen edustukseen esimerkiksi varjohallituksessa. ”Se, että valinnat näyttävät taas kohdistuvan kahteen valkoiseen mieheen, on kuitenkin askel taaksepäin”, tutkija toteaa.

 

Valitaanko Corbyn puolueensa johtajaksi? Häntä kannattava Colin Reilly toivoo niin, mutta uskoo tuloksen olevan odotettua täpärämpi.

Tutkija Thomas Quinn on valinnasta lähes varma, mutta vaikeuksia on luvassa. ”Labourin omat parlamentaarikot suorastaan vastustavat Corbyniä”, hän kuvaa. Suurin osa brittiäänestäjistäkin on keskikentällä. Corbyn ei siellä ole eikä sinne mene.

Vaalin äänestys alkoi 14. elokuuta ja päättyi 10. syyskuuta. Uusi johtaja julkistetaan lauantaina 12. syyskuuta.

Kuka johtajaksi nouseekin, hänen ensimmäinen haasteensa on hoitaa repivän vaalin jättämät haavat.

 

Miten vaalissa käy? Lue Ylämaan kettu -blogista täältä.