Merkelin ote herpaantui

Saksaa ei johda nyt kukaan. Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien suuri koalitio on tiensä päässä.

Angela Merkel
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksan liittokansleri Angela Merkel sai lokakuun lopussa illallisvieraita. Merkelin puolueen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer ja joukko puolueen johtoa kokoontuivat kevyelle illalliselle liittokanslerin virastoon.

Keskustelujen sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta tunnelma oli epäilemättä vakava. CDU oli juuri kärsinyt Thüringenin osavaltiovaaleissa ties monennenko tappion ja menettänyt kolmanneksen kannatuksestaan.

Ja mikä nöyryyttävintä, Saksan perinteinen valtapuolue oli romahtanut kolmanneksi laitavasemmistoa edustavan Die Linken ja äärioikeistolaisen AfD:n taakse.

Kristillisdemokraattien rivit ovat olleet jo pitkään sekaisin. Puolueen sisällä käydään valtataistelua, ja kritiikki on kohdistunut poikkeuksellisen suoraan Merkeliin ja Kramp-Karrenbaueriin.