Äärioikeiston voitto Itä-Saksassa hämmästyttää: ”Äänestivät puoluetta, joka toimii heidän etujaan vastaan”

AfD:n menestystä ei voi selittää rasismilla tai muukalaisvastaisuudella, sanoo berliiniläiskirjailija Katrin Rohnstock.

äärioikeisto
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Radikaalioikeiston menestys syyskuun liittopäivävaaleissa hämmentää saksalaisia. Julkisessa keskustelussa ihmetellään, miksi jopa 26 prosenttia itäsaksalaisista miehistä äänesti AfD:tä, joka ajaa äärioikeistolaista ja osin rasistista politiikkaa. Lännessä vastaava luku oli puolet pienempi.

Itäsaksalaisista naisista AfD:tä äänesti 17 prosenttia, lännessä kahdeksan prosenttia.  

AfD kohosi ensimmäisenä äärioikeistolaisena puolueena Saksan liittopäiville natsi-Saksan romahduksen jälkeen. Puolueen parlamenttiryhmä supistui tosin heti vaalien jälkeen kahdella, kun puheenjohtaja Frauke Petry ja kansanedustaja Mario Mieruch erosivat omaan ryhmäänsä.

Petry on perustanut uuden puolueen, joka sai nimekseen Die Blaue Partei (Sininen puolue).

Nimi on sattumalta samanlainen kuin Suomessa perussuomalaisista eronneella Sinin tulevaisuus-ryhmällä. Sininen väri viittaa konservatiivisuuteen ja sitä ovat käyttäneet Saksassa tunnuksissaan myös Baijerin kristillisdemokraatit (CSU).