Egypti kuohuu kuudetta päivää – mielenosoittajat eivät peräänny

Ulkomaat 30.1.2011 19:40

Kansa pysyy kaduilla kunnes presidentti Hosni Mubarak luovuttaa, sanoo Suomen Kuvalehden toimittaja Kairossa.

Egypti Kairo Mielenosoittajat rukoilevat Tahrir-keskusaukiolla Kairossa 30. tammikuuta. Kuva Marco Longari / AFP / Lehtikuva.

Presidenttiä vastustavat mielenosoitukset Egyptissä jatkuvat kuudetta päivää. Tänäänkin suuret väkijoukot kerääntyivät Tahririn aukiolle Kairossa. Tahrirista on tullut mielenosoittajien keskuspaikka. Monet ovat olleet siellä jo päiviä.

”He eivät poistu ennen kuin Mubarak luopuu vallasta”, sanoo Suomen Kuvalehden toimittaja Silja Lanas Cavada Kairosta.

Armeija on läsnä, mutta on pysäköinyt panssarivaununsa aukion laidalle. Lanas Cavada kuvaili tunnelmaa iltakahdeksan aikaan rauhalliseksi, vaikka ulkonaliikkumiskielto alkoi jo neljältä.

”Täällä ei ole vaarantuntua, ei aggressiivisuutta tai väkivallan uhkaa. Ihmiset huutavat ja laulavat, kertovat monin tavoin, että Mubarakin on aika lähteä.”

Tahririn aukiolla kävi alkuillasta myös oppositiojohtaja Mohamed ElBaradei. Hän puhui kannattajilleen megafonilla ja ilmoitti, että muutos on tulossa. Hän sanoi, että enää ei voi perääntyä.

ElBaradei kertoi, että hänellä on mandaatti neuvotella uuden hallituksen muodostamisesta ja olla myös yhteydessä armeijan kanssa. Hän pyysi ihmisiä olemaan kärsivällisiä ja sanoi, että muutos on tulossa muutaman päivän sisään.

Egypti Kairo Mohamed ElBaradei kannattajiensa ympäröimänä Tahrir-keskusaukiolla Kairossa 30. tammikuuta. Kuva Khaled Desouki / AFP / Lehtikuva.

Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa uudeksi johtajaksi ElBaradeita. Silja Lanas Cavada kertoo, että monet mielenosoittajat pitävät ElBaradeita pienen älymystöpiirin ehdokkaana.

”ElBaradei ei ole suurten massojen ehdokas. Hän on jäänyt monille etäiseksi ja monet ovat sitä mieltä, että kun Egyptin kansa olisi tarvinnut apua, ElBaradei oli maailmalla”, Lanas Cavada sanoo.

ElBaradei on entinen diplomaatti ja kansainvälisen atomienergiajärjestön entinen johtaja. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2005.

Lanas Cavadan haastattelemien ihmisten tavoitteena on demokraattiset vaalit. He haluavat itse päättää, kuka johtaa maata. Heille ei kelpaa myöskään lauantaina nimitetty uusi varapresidentti Omar Suleiman.

Egypti Kairo Väkijoukko kantoi armeijan upseeria, joka huusi heidän kanssaan iskulauseita Kairossa 30. tammikuuta. Kuva Charles Onians / AFP / Lehtikuva.

Poliisia ei ole näkynyt kaduilla enää sunnuntaina. Joillain alueilla, varsinkin asuinlähiöissä, tilanne on johtanut ryöstelyyn. Tuoreet tiedot kuitenkin kertovat, että poliisivoimat olisivat palaamassa tai jo palanneet partioimaan kaduille. Tämä aiheuttaa hämmennystä mielenosoittajissa, sillä poliisi edustaa heille presidentti Mubarakin valtaa.

Kansa sen sijaan luottaa armeijaan. Ihmiset parveilevat armeijan kulkuneuvojen ympärillä ja vaikuttavat olevan hyvissä väleissä sotilaiden kanssa.

Iltapäivällä Kairon yli lensi matalalla armeijan hävittäjiä (VIDEO). Tämä herätti ihmetystä, sillä kukaan ei tiennyt, oliko ele tarkoitettu tukemaan mielenosoittajia vai presidenttiä. Lisäksi Tahrir-aukiolla kiersi huhu, että armeijalla olisi lupa avata illalla tuli mielenosoittajia kohti. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Lanas Cavada kertoo, että puoli yhdeksän aikaan illalla osa väestä alkoi poistua aukiolta. Mitään yhteenottoa ei ollut.

”Tapasin esimerkiksi 17-vuotiaan opiskelijan, joka oli ollut aukiolla jo monta päivää, nukkunut puistossa. Hän sanoi, että pysyy täällä loppuun asti vaikka kuolisi.”

BBC kertoo, että myös kymmeniä tuomareita on liittynyt mielenosoittajien joukkoihin Tahririn aukiolla.

KARTTALINKKI: Tahrir-keskusaukio Kairossa

Aiheesta lisää
Arabimaissa kytee vallankumous: Dominoefekti on jo tapahtunut, kaatuvatko nappulat? (Suomenkuvalehti.fi 28.1.2011)