Diktatuurin tilinpäätös

Karri Kokko
Ulkomaat 3.9.2007 12:17

Saksalaiset ovat selviytyneet DDR:n pesänselvityksestä paremmin kuin natsimenneisyydestään, sanoo Stasin arkistoja hallinnoivan viraston johtaja Marianne Birthler (SK 50/2002).

Teksti Teppo Tiilikainen
(SK 50/2002)

Marianne Birthler, 54, on ollut Berliinin kuuluisien Stasi-arkistojen ylimpänä valvojana kaksi vuotta. Tekemistä riittää, sillä virastoon tulvii edelleenkin kuukausittain kymmenisentuhatta uutta tutkimuspyyntöä.

»Kuvittelin aluksi, että Stasin arkistojen selvitys kestäisi vielä 5–6 vuotta. Kiinnostus ei tunnu kuitenkaan hellittävän, eikä se lopu ehkä koskaan. Tulevaisuudessa palvelemme silti enemmän tieteellistä tutkimusta kuin yksittäisiä kansalaisia», Birthler arvelee.

Birthler istuu Alexanderplatzin laidalla 12-kerroksisen virastotalon viidennessä kerroksessa huoneessa 5 108. Rakennus toimi aikoinaan DDR:n tilastokeskuksena, ja sen ikkunoista avautuu ankea näkymä Itä-Berliinin harmauteen. Edessä on loputon rivistö Karl-Marx-Alleen kerrostalokortteleita, joiden takana häämöttää Lichtenbergin kaupunginosa ja Stasin entinen päämaja.

Itä-Saksan turvallisuusministeriön Stasin (Ministeri um ftir Staatssicherheit) likapyykkiä tonkiva virasto perustettiin 1990 heti Saksojen yhdistyttyä, ja se on tehnyt työtään valtavan julkisuuden paineessa. Nyt paine on hieman hellittänyt, sillä itäsaksalaiset keskittyvät enemmän arkipäivän huoliin kuin lähihistorian penkomiseen.

Virasto tunnetaan kansan suussa Gauck-virastona edellisen johtajan Johannes Gauckin mukaan. Rostockilainen pappi ja kansalaisoikeusaktivisti johti Stasin pesänselvitystä yhdeksän vuotta. Gauckin nimi elää edelleen, sillä ihmiset eivät ole oikein oppineet puhumaan Birthler-virastosta.

Henkilökohtainen suhde Stasiin

Stasi oli Itä-Saksan urkinta- ja väkivaltakoneiston luunkova ydin, valtio valtiossa, joka määritteli itsensä kommunistipuolueen »kilveksi ja miekaksi». Stasin palveluksessa oli DDR:n romahtaessa 91000 täyspäiväistä virkailijaa ja 175 000 ilmiantajaa, jotka keräsivät tietoja yli kuudesta miljoonasta ihmisestä. Se on paljon, sillä Itä-Saksassa oli alle 17 miljoonaa asukasta.

Birthlerillä on pitkä henkilökohtainen suhde Stasiin. Hän kuului 1980-luvulla Berliinissä DDR:n kirkon suojissa syntyneeseen oppositioon, jonka aloittamat mielenosoitukset johtivat kommunistivallan romahdukseen syksyllä 1989. Stasi vainosi oppositioryhmiä loppuun asti, ja myös Birthleriä seurattiin tarkasti.

»Minun ei kuitenkaan tarvinnut pelätä työpaikkani puolesta kuten monien muiden, koska olin kirkon palveluksessa. Silti Stasi seurasi minuakin, eikä esimerkiksi vanhinta tytärtäni päästetty opiskelemaan», hän sanoo.

Birthler on ollut alusta alkaen mukana Stasin pesänselvityksessä. Hän osallistui DDR:n loppuvaiheessa opposition ja kommunistihallinnon »pyöreän pöydän neuvotteluihin» ja edusti vihreitä ensin Itä-Saksan kansan kamarissa ja Saksojen yhdistyttyä liittopäivillä.

Vuonna 1991 Birthler valittiin Berliinin naapuri osavaltion Brandenburgin opetusministeriksi, mutta hän erosi seuraavana vuonna tehtävästään, kun tiedot sosiaalidemokraattisen pääministerin Manfred Stolpen Stasi-yhteyksistä tulivat julki.

180 kilometriä mappeja

Birthlerin vastuulla on noin 180 hyllykilometriä erilaisia asiakirjoja, ääninauhoja ja kuvamateriaalia, joista kaksi kolmasosaa on käyty läpi. Työtä riittää vielä vuosiksi, sillä Stasin työntekijät ehtivät repiä osan papereistaan kommunistihallinnon kaaduttua. Paperisilppu koottiin tuhansiin säkkeihin ja kuljetettiin Nürnbergiin, jossa siitä yritetään koota ehjiä arkistodokumentteja.

»Olemme onnistuneet kokoamaan yli 500 000 asiakirjaa, joista on löytynyt paljon uusia ja mielenkiintoisia tietoja. Paperit löytyivät virkailijoiden toimistoista, eivät arkistosta, joten ne kertovat Stasin loppuajan toimista», Birthler sanoo.

Lain mukaan kuka tahansa saa nähtäväkseen itseään koskevat Stasi-raportit. Birthlerin mukaan virastoon on jätetty kymmenessä vuodessa yli kaksi miljoonaa selvityspyyntöä ja materiaalia toimitettu runsaasti myös tutkijoille ja toimittajille. Julkisuus on pannut ihmissuhteet koetukselle, kun monet sukulaiset, ystävät ja työtoverit ovat paljastuneet Stasin kätyreiksi.

»Olemme löytäneet tähän mennessä raportteja yli puolesta miljoonasta kyselijästä. Läheskään kaikista selvityspyyntöjen tekijöistä ei ole merkintöjä.»

Psykologista terroria

Birthlerin viraston palveluksessa on 2 400 ihmistä, joista 1 500 työskentelee Berliinissä. Valtaosa arkistomapeista on edelleen Normannenstrasselle Stasin entisessä päämajassa, osa on Magdeburgissa ja loput Nürnbergissä. 

Viraston vuosibudjetti nousee lähes sataan miljoonaan euroon, ja rahaa on löytynyt toistaiseksi riittävästi Saksan talousvaikeuksista huolimatta. Birthlerin mukaan Stasin pesänselvityksen lopullisia kustannuksia on mahdoton arvioida, koska työtä tehdään monessa muussakin paikassa.

”Joka tapauksessa tämä kaikki maksaa vähemmän kuin Stasi itse. On muistettava, ettei arkisto palvele pelkästään nykyaikaa vaan myös tulevaisuutta. Tulevat sukupolvet osaavat varmasti arvostaa sitä, että meillä on niin paljon yksityiskohtaista arkipäivän tietoa 40 vuotta kestäneestä diktatuurista.”

Arkistot kertovat Stasin toiminnasta paljon sellaista, mikä on yllättänyt jopa Birthlerin. Stasi ei pelkästään vakoillut vaan myös kiusasi vastustajiaan jatkuvalla psykoterrorilla. Heille soiteltiin puhelimella, jota pidettiin sitten hiljaa auki. Heidän työuraansa vaikeutettiin ja heidän nimissään läheteltiin väärennettyjä kirjeitä esimerkiksi rakkaussuhteiden tuhoamiseksi. Heistä levitettiin manipuloituja valokuvia, jotka saattoivat heidät epäilyttävään valoon. 

Arkistot paljastavat myös sen, että Stasin vankiloissa istui 1960 –89 kaikkiaan 110 000 poliittista vankia, joista Länsi-Saksa osti vapaaksi joka kolmannen.

Stasin viimeinen suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta. Stasin yksiköille annettiin 1988 määräys pidättää 3 000 »valtion vihollista». 11 000 ihmistä määrättiin siirrettäväksi eristysleireille ja noin 70000 oli pidettävä tiukassa valvonnassa kommunismin pelastamiseksi.

Salaiset kansiot

Birthler sanoo olevansa tyytyväinen Stasin arkistoja säätelevään lakiin, vaikka osa materiaalista onkin määritelty salaiseksi valtion turvallisuuden nimissä.

Birthlerin mukaan salaisia dokumentteja on erittäin vähän. Hän pitää pahempana ongelmana sitä, ettei ex-liittokansleri Helmut Kohlin kaltaisten julkisuuden henkilöiden tietoja saa julkistaa ilman heidän suostumustaan. Kohlin kansioissa on tuhansia liuskoja salakuunteluraportteja hänen käymistään puhelinkeskusteluista, ja sekä tutkijat että toimittajat olisivat riemuissaan päästessään niihin käsiksi.

»Tällä kiellolla ei ole mitään tekemistä valtion salaisuuksien kanssa. Kysymys on siitä, ettei Stasin uhrien yksityisyyttä saa lain mukaan loukata. Stasi keräsi poliitikoista paljon myös sellaista tietoa, joka liittyy heidän yksityiselämäänsä», Birthler muistuttaa.

Tutkijoiden mukaan Stasin ulkomaisessa vakoilussa on vielä paljon selvitettävää. Vakoojien henkilökoodit sisältävä Rosenholzkortisto ehdittiin tuhota 1990, mutta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA sai haltuunsa siitä otetun mikrofilmikopion. Huhujen mukaan CIA sai mikrofilmit KGB:n kautta. Toiset taas väittävät, että entinen Stasi-kenraali olisi myynyt ne 1,5 miljoonalla dollarilla 1992.

Yhdysvallat on kopioinut henkilökorttien kuvia cd-Ievyille ja luovuttanut niitä pikkuhiljaa Saksaan ja muihin maihin, mm. Suomeen. Työ on yhä kesken, mutta Birthler uskoo, että amerikkalaiset saavat sen valmiiksi lähiviikkoina.

Rosenholz-kortisto sisältää Stasin ulkomaan tiedustelun henkilörekisterin vuodelta 1988. Sen tukena ovat muutama vuosi sitten Itä-Saksan armeijan kätköistä löytyneet Sira-nauhat, jotka sisältävät yksityiskohtia Stasin länsivakoilusta vuodesta 1969 lähtien.

Näiden tiedostojen perusteella on paljastettu useita Länsi-Saksassa toimineita Stasin vakoojia. He ovat selviytyneet oikeudenkäynneistä kevyillä rangaistuksilla, koska kortistoista selviää peitenimien lisäksi oikeastaan vain se, kuinka kauan he palvelivat Stasia. 

Birthler ei usko, että kortistosta löytyisi enää uusia suuria skandaaleita. »Rosenholziin liittyy liian paljon odotuksia. Pelkästään sen perusteella ei voi nostaa syytteitä, vaan tueksi tarvitaan muuta aineistoa», hän sanoo.

Suomi ja tapaus Rusi

Rosenholz- ja Sira-kortistot paljastavat, että Stasilla oli vuosina 1969-89 ulkomailla ainakin 4500 vakoojaa, joiden peitenimet on pystytty avaamaan. Länsi-Saksa oli luonnollisesti pääkohde, mutta Stasia kiinnostivat myös Pohjoismaat, vaikka Birthler arvelee Suomen kuuluneen itäblokin tiedustelussa KGB:n reviiriin.

Alpo ja Jukka Rusiin kohdistuvat vakoiluepäilyt perustuvat juuri näihin tietoihin. Alpo Rusia on epäilty peitenimellä XV/11/69 toimineeksi agentiksi, joka toimitti Stasille ainakin 88 asiakirjaa vuosina 1969 –77. Koodin luku 69 viittaa vuoteen 1969,ja XV kertoo, että kyseessä oli Stasin piiriorganisaation urkkija.

Birthler ei ota kantaa Rusin tapaukseen kuten ei muihinkaan yksittäisiin epäilyihin. Hän ei kerro edes sitä, onko suojelupoliisi pyytänyt häneltä tietoja. Periaatteessa virasto on valmis antamaan virka-apua, jos sitä pyydetään.

Birthler vastailee kysymyksiin yleisellä tasolla ja korostaa, että korkeassa asemassa olevia vakoojia oli varsin vähän. Stasi keräsi suurimman osan tiedoistaan sihteerien ja toimisto henkilöiden, ei niinkään poliitikkojen tai diplomaattien avulla.

Hän ei halua ottaa kantaa myöskään kiisteltyyn nimilistaan, jonka Supo sai haltuunsa 1990. Se sisältää 18 Stasin avustajaksi epäillyn suomalaisen nimet, joita viranomaiset eivät ole suostuneet julkistamaan. Supon mukaan lista sisältää vain »epämääräistä vihjetietoa», joka ei anna pohjaa viralliselle tutkinnalle.

Birthlerin mukaan myös Saksassa liikkuu paljon materiaalia, jonka aitoutta on syytä epäillä. Stasin entiset työntekijät ovat yrittäneet myydä monenlaisia listoja. »Me olemme tutkineet paljon näitä tapauksia ja selvittäneet, ovatko tiedot väärennettyjä», hän sanoo.

»Stasi-syytöksillä on tehty tietysti myös politiikkaa. Monien merkittävissä asemassa olevien ihmisten ura on yritetty tuhota väittämällä heidän työskennelleen Stasin hyväksi. Sama ongelma koskee yksityishenkilöitä. Joku saattaa yrittää kostaa väittämällä jotakuta Stasin urkkijaksi.»

Birthler korostaa, että hänen virastonsa on mahdollisimman tarkka antaessaan tietoja eteenpäin. Yksittäisten vakoiluraporttien perusteella ei tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska niihin saattaa liittyä koston halua tai oman kuvan kiillotusta.

”Yksittäisiin raportteihin liittyy aina subjektiivisia tekijöitä. Stasi teki kuitenkin erittäin tarkkaa työtä ja hankki yleensä samasta asiasta tietoja joissakin tapauksissa jopa sadan ilmiantajan avulla. Jos Stasi oli rekisteröinyt jonkun urkkijakseen, niin sellainen hän myös oli», Birthler vakuuttaa.

Historian hallinta

Gauck-viraston luonne on muuttunut viime vuosina, ja Birthler pitää sitä itse lähinnä DDR:n diktatuurin tutkimuslaitoksena. Hänen mukaansa kysymys on kulttuurit yöstä, joka tähtää kansakunnan lähihistorian hallintaan.

Arkistot antavat siihen hyvät mahdollisuudet, koska ne sisältävät niin monenlaisia tarinoita diktatuurin arkipäivästä. Ne paljastavat, että suurelta osalta väestöä vietiin poliittisin perustein mahdollisuus elää ja työskennellä normaalisti omassa yhteiskunnassa.

»Meidän aineistomme liittyy menneisyyteen, mutta meidän teemanamme on tulevaisuus. Diktatuurin aikana kärsineet tarvitsevat totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Menneisyyden kanssa on tehtävä välit selviksi, ettei se toistuisi uudelleen», Birthler sanoo. 

Hän muistuttaa, että diktatuurin pesänselvitys tekee aina kipeää, oli kyse sitten DDR:stä, Neuvostoliitosta, Espanjasta tai Chilestä. Diktatuureissa on aina vastarintaa, mutta useimmat ovat järjestelmän myötäjuoksijoita, ja sitä on hankala myöntää jälkeenpäin.

»Kysymys on siitä, kuinka miljoonat ihmiset saadaan suostumaan niin kovaan kuriin. He keskustelevat aamiaispöydässä vapaasti mutta kieltävät lapsiaan puhumasta samoista asioista esimerkiksi koulussa. Täydellinen diktatuuri ei tarvitse enää vankiloita, koska se on luonut niitä ihmisten päähän.»

Peitelty natsimenneisyys

Birthlerin mielestä Saksa teki aikoinaan pahan virheen painamalla villaisella natsi-Saksan julmuuksia ja antamalla entisten natsien jatkaa yhteiskunnassa merkittävissä asemissa. Jälkipyykki aloitettiin vasta paljon myöhemmin,ja se kaivelee saksalaisia edelleenkin.

»Me emme halunneet tehdä samaa virhettä toista kertaa ja odottaa totuutta vuosikymmeniä. Me halusimme tOimia tällä kertaa nopeasti ja kestää totuuden aiheuttamat ristiriidat», hän sanoo. 

Jälkeenpäin voi arvioida, että tässä on myös onnistuttu. Berliinin muurin murtumisesta on kulunut kolmetoista vuotta, eikä Stasi ole enää päivän polttava teema. Toisesta maailmansodasta oli kulunut yhtä pitkä aika vuonna 1958, mutta julkinen keskustelu natsimenneisyydestä ei ollut silloin edes alkanut.

»Se alkoi vasta kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1968. Toivottavasti olemme oppineet tällä kertaa jotakin historiasta.»

 

Esikuvaansa suurempi

Stasin vakoilukoneistoa ryhdyttiin rakentamaan 1950-luvulla Neuvostoliiton KGB:n mallin mukaan.

Stasi koki itsensä sosialismin tärkeimmäksi puolustajaksi idän ja lännen välisen kylmän sodan keskiössä,ja se paisui vuosien mittaan esikuvaansa suuremmaksi, jos toiminta suhteutetaan asukaslukuun.

DDR:ssä oli tuhatta asukasta kohti 5,5 Stasin työntekijää, kun vastaava luku Neuvostoliitossa oli 1,8 ja Tšekkoslovakiassa 1,1. Stasin työntekijöistä 84 prosenttia oli miehiä, ja lähes kaikki kuuluivat hallitsevaan kommunistipuolueeseen SED:hen.

Stasin ulkomaanvakoilusta tiedetään vähemmän kuin omien kansalaisten urkinnasta, koska osa arkistoista ehdittiin tuhota.

Gauck-viraston mukaan ulkomaantiedustelun palkkalistoilla oli kommunismin romahtaessa 4 744 työntekijää. Tämän lisäksi tulevat radiovakoilun 2 400 työntekijää sekä länsimaissa toimineet vakoojat, mikä nostaa kokonaisvahvuuden yli 9 000:een. 

Kansainvälisessä vertailussa Stasi nousee siten suuremmaksi kuin LänsiSaksan ulkomaantiedustelu BND,jonka palveluksessa oli 7 500 työntekijää vuonna 1989. Britannian MI6:ssa oli noin 2 300 työntekijää ja Ranskan tiedustelupalvelussa 4 000.

Kylmän sodan merkittävimmät tiedustelupalvelut olivat kuitenkin Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. KGB:n ulkomaantiedustelussa oli Neuvostoliiton hajotessa noin 12000 työntekijää ja CIA:ssa noin 20 000.

 

Stasin vuodet

1949 DDR:n valtio perustetaan.
1950 Stasissa tuhat työntekijää.
1952 Markus Wolf ulkomaantiedustelun johtajaksi.
1957 Erich Mielke turvallisuusministeriksi, Stasissa 17400 työntekijää.
1961 Berliinin muuri rakennetaan.
1971 Erich Honecker DDR:n johtajaksi, Stasissa 45 500 työntekijää ja yli 100 000 ilmiantajaa.
1974 Liittokansleri Willy Brandtin avustaja Giinter Guillaume paljastuu Stasin vakoojaksi.
1975 Stasisssa 60 000 työntekijää ja 180000 ilmiantajaa
1986 Markus Wolf eroaa Stasista Kesäkuu 1989 Itäsaksalaisten joukkopako Unkarin kautta alkaa.
9.10.1989 Stasi ei puutu Leipzigin suurmielenosoitukseen.
18.10 1989 Honecker eroaa.
7.11. 1989 Mielke eroaa.
9.11.1989 Berliinin muuri murtuu.
4.-7.121989 »Kansalaiskomiteat» valtaavat Stasin toimitilat.
7.12.1989 Mielke pidätetään. 18.31990 DDR:n demokraattiset vaalit.
3.101990 Saksat yhdistyvät, Johannes Gauck Stasi-viraston johtoon.
1992 Laki antaa kansalaisille oikeuden lukea omat Stasikansionsa.

 

Suomalainen pesänselvitys

Marianne Birthler on kutsuttu puhujaksi Helsingissä pidettävään seminaariin, jossa käsitellään Suomen suhteita Neuvostoliittoon ja DDR:ään 1970-1980-luvuilla. Seminaari on tarkoitus järjestää lähiviikkoina.

Hankkeen puuhaajina ovat europarlamentaarikko Heidi Hautala, kansanedustaja Tuija Brax ja professori Olli Rehn. Seminaariin on lupautunut mukaan joukko eturivin historian tutkijoita.

Hautalan mielestä kysymys kansallisen menneisyyden hallinnasta on tärkeä myös Suomessa, koska niin monet suomalaiset tekivät yhteistyötä KGB:n ja Stasin kanssa.

»Tapaus Alpo Rusi antaa meille mahdollisuuden käydä läpi suomettumista 1970-1980-luvuilla. Se herättää kysymyksen, kuinka suojelupoliisi ja sen poliittiset isännät aikovat käsitellä näitä asioita», hän sanoo.

Hautala epäilee, ettei Suomen poliittisella eliitillä ole kiinnostusta kunnon pesänselvitykseen, koska keskeiset poliitikot, puolueet ja järjestöt olivat itse osa suomettumista. Totuuden kaivamista on saattanut viivyttää myös se, että urkinnasta kärsineet eivät olleet yleensä suomalaisia.

»Suomalaiset eivät kärsineet siitä, että suomalaiset diplomaatit antoivat 1980luvun alussa KGB:lle ja Stasille tietoja Puolasta ja Virosta», Hautala sanoo.

Hän muistuttaa, että vuoden 1918 tapahtumien käsittely kesti Suomessa vuoteen 1998. »Totuutta tohdittiin katsoa lopulta silmiin, vaikka se kesti 80 vuotta. Tällä kertaa olisi syytä toimia vähän nopeammin.»