CIA:n rappio uhkaa Amerikkaa

Irakin sota
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
tim weiner

Yhdysvaltain seuraavan presidentin on nostettava keskustiedustelupalvelu CIA rappiosta. Ilman pätevää tiedustelua Amerikan alamäki saattaa jatkua.
New York Timesin toimittaja Tim Weiner kirjoitti CIA:n historian.

Irakin sodan aattona 5. helmikuuta 2003 Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell asteli YK:ssa maailman silmien eteen. Powell oli George W. Bushin hallinnon arvostetuin jäsen. Hänen sanoihinsa luotettiin, vaikka Powellin aseman lujuutta epäiltiinkin.

“Jokaista väitettäni, jonka esitän tänään, tukevat tietolähteet, luotettavat tietolähteet. Nämä eivät ole arvioita”, Powell aloitti.

Hänen takanaan istunut keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja George Tenet myhäili tyytyväisenä.

“Ei ole epäilystäkään, ettei Saddam Husseinilla olisi biologisia aseita, ja hänellä on kyky levittää näitä tappavia myrkkyjä ja tauteja tavalla, joka voi aiheuttaa joukkokuolemia ja suurta tuhoa”, Powell jatkoi.

Hän viittasi Irakin liikkuviin biologisten aseiden laboratorioihin ja Saddamin kykyyn iskeä 16 000 kemiallisella kärjellä varustetulla tykistöraketilla.

Puheensa kohokohdassa Powell totesi, että uhkaavimmaksi tilanteen teki “paljon kauhistuttavampi yhteys Irakin ja al-Qaidan terroristiverkoston välillä”.

Powell kuvitteli puhuvansa totta ja nojaavansa vedenpitävään tiedustelutietoon. Ulkoministeri oli perehtynyt Tenetin kanssa päivin ja öin CIA:n raportteihin tiedustelupalvelun päämajassa Langleyssä. Tenet oli katsonut Powellia silmiin ja vakuuttanut tiedon olevan raudanlujaa.

Väärän tiedon varassa

Todellisuudessa CIA:n Irakista hankkima tieto oli hataraa, vähäistä ja väärää. Viraston analyytikot olivat kelpuuttaneet raportteihinsa kaiken, mikä tuki sotaa. Hyppysellisestä vihjetietoa oli keitetty tonninpainoinen hyökkäystodiste.

Saddamin joukkotuhoaseista oli vanhoja epäilyksiä ja uudempia loikkareiden välittämiä kertomuksia. He tarinoivat, mitä amerikkalaiset halusivat kuulla.

Ala-arvoinen tiedustelu liikutti paitsi ulkoministerin äänihuulia myös supervallan armeijaa. Siitä kertoi sodan alkukin.

Irakin moukaroiminen alkoi suunniteltua nopeammin, kun CIA:n Tenet kiikutti 20. maaliskuuta 2003 valkoiseen taloon pikaraportin, jonka mukaan Saddam piileskeli tilalla Bagdadin eteläpuolella. Alueelle iskettiin ohjuksilla.

“Luulen, että saimme Saddam Husseinin. Joku näki, että häntä kaivettiin raunioista eikä hän kyennyt hengittämään”, iloitsi varapresidentti Dick Cheney.

Jälleen Yhdysvaltain johto tuudittautui virhearvioon.

Ymmärtäjät harvassa

Virheelliset ja väritetyt tiedustelutiedot olivat tuhoisia lukemattomille irakilaisille, jotka kuolivat, mutta myös keskustiedustelupalvelulle. Kun varmistui, että Irakin tuomiopäivän asearsenaali oli kuvitelmaa, CIA:n valtasi moraalinen uupumus. Virasto ajautui aallonpohjaan, josta se ei ole vieläkään noussut.

New York Timesin Pulitzer-palkittu toimittaja Tim Weiner arvioi, että Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä odottaa hankala tehtävä, kun hän yrittää nostaa CIA:n jaloilleen, toimivaksi tiedustelupalveluksi.

“Tarvitsemme uuden presidentin, joka ymmärtää tiedustelua ja sen rajoitteita, mutta tukee CIA:n uudistamista”, Weiner tähdentää. Hän näkee ehdokkaissa myönteisiä piirteitä, vaikka John McCain, Barack Obama ja Hillary Clinton ovat ainoastaan sivunneet CIA:n rappiota.

“Kaikki ehdokkaat ovat sanoneet, etteivät he hyväksy kidutusta ja että he pyrkivät sulkemaan Guantánamon. Jo nämä ovat askelia eteenpäin”, Weiner sanoo.

Presidentit pettyneet

Tuoreen CIA – Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia -kirjan kirjoittaja tietää, ettei uudelle presidentille lankeava tehtävä ole uusi. Helsingissä tällä viikolla vieraillut Weiner on perehtynyt tuhansiin CIA:n julkisiksi tulleisiin dokumentteihin ja haastatellut lukuisia CIA:n entisiä työntekijöitä.

CIA on elänyt kriisistä toiseen ja ollut hankauksessa presidenttien kanssa. Lähes kaikki presidentit ovat pettyneet virastoon ja sen tietovirtoihin.

Osa presidenteistä on pyyhkinyt pöytää CIA:n raporteilla, osa on taivutellut viraston tahtoonsa, vain harvat ovat osanneet hyödyntää CIA:ta. Lopulta presidentit ovat jättäneet CIA:n remontoimisen seuraajiensa harteille.

Weinerin mielestä Yhdysvalloilla ei ole ollut – poikkeushetkiä lukuun ottamatta – huipputason tiedustelupalvelua tai vakoilurinkiä, ei edes niin hyvää kuin briteillä, joilta 1947 perustettu CIA alunperin oppinsa ammensi.

“Presidentit haluavat nopeita vastauksia, vaikka tiedustelu on hidasta työtä. Presidentit turhautuvat, kun CIA ei pysty tarjoamaan nopeita, haluttuja vastauksia”, Weiner kuvaa jännitettä.

Lue lisää SK:sta 17/2008.

Tim Weiner: CIA – Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia. Suom. Mika Tiirinen. Otava 2008.

Aiheesta lisää
The Spymaster (New Yorker 21.1.2008)

Kuva Markku Ulander/LK