Boeing selvisi vähällä 737 Max -rikostutkinnasta: Vastuu laiminlyönneistä sysättiin koelentäjille, syyte sovittiin rahalla

Uutisanalyysi: On mahdotonta uskoa, että vain koelentäjät olisivat olleet perillä 737 Max -koneen tyyppihyväksyntään liittyneistä ongelmista.

Boeing
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain oikeusministeriö ja suuri amerikkalainen lentokoneenvalmistaja Boeing ovat päässeet sopimukseen korvauksista, joita yhtiö maksaa sen 737 Max-koneille sattuneiden onnettomuuksien vuoksi. Ratkaisun jälkeen liittovaltio ei enää nosta yhtiötä vastaan rikossyytettä, joka olisi hyvin voinut johtaa koko jättiyhtiön kaatumiseen.

Ratkaisu ei merkitse syyteprosessin hylkäämistä kokonaan. Siihen liittyy kolmen vuoden koeaika, jonka jälkeen prosessi raukeaa lopullisesti, jos Boeing ei ole rikkonut sopimuksen ehtoja.

Korvausten kokonaissumma on 2,5 miljardia dollaria (2,04 miljardia euroa). Siitä kuitenkin vain alle kymmenesosa eli 244 miljoonaa dollaria on sakkoja liittovaltiolle. Kahden, Indonesiassa ja Etiopiassa Max-koneille sattuneen lento-onnettomuuden yhteensä 346 uhrin omaisille osoitetaan 500 miljoonaa ja Max-koneita ostaneille lentoyhtiöille 1,77 miljardia dollaria.

Kaikki summat ovat tapahtumien luonteen huomioon ottaen pieniä. Boeing joutuu kuitenkin  siviilikanteiden tai niiden sovittelun kautta lopulta maksamaan paljon enemmän sekä uhrien omaisille että lentoyhtiöille.