Belgian päiväkotisurmat: Kaksi lasta ja yksi aikuinen kuoli, tekijä otettiin kiinni

Belgia
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
poliiseja belgialaispäiväkodin edustalla

Brysselin lähistöllä päiväkodissa kaksi lasta ja yhden aikuisen kuoliaaksi puukottanut mies on saatu kiinni.
Poliisit partioivat hyökkäyksen kohteeksi joutuneen päiväkodin edustalla Dundermondessa Belgiassa. (Kuva Virginia Mayo / AP / Lehtikuva)

Aiemmin ilmoitettiin yhden lapsen ja yhden aikuisen kuolleen puukotuksissa päiväkodissa. Haavoittuneita on edelleen ainakin kymmenen, joista osan tila on vakava. Puukotuksissa vaikeasti haavoittunut lapsi on menehtynyt myöhemmin sairaalassa.

Veriteko tapahtui lähellä Dendermondea, Brysselistä 35 kilometriä luoteeseen. Belgialaisten tiedotusvälineiden mukaan haavoittuneita on toistakymmentä.

Alustavien tietojen mukaan mustalla maalilla kasvonsa tuhrinut mies tunkeutui päiväkotiin ja alkoi riehua silmittömästi veitsen kanssa. Puukottajaa etsittiin muun muassa helikoptereilla.

Belgialaisten lehtien mukaan mies pakeni paikalta polkupyörällä kohti lähellä sijaitsevaa psykiatrista hoitolaitosta, jossa hän saattoi myös asua.

Belgian sisäministeri Guido De Padt on mennyt tapahtumapaikalle.

(STT–AFP–DPA)