Belgia ihmeissään: Mihin katosi jopa viisi miljardia euroa Muammar Gaddafin jäädytettyjä varoja?

Edesmenneen diktaattorin rahoja on ehkä päätynyt Libyan sisällissodan aseisiin sekä ihmissalakuljetukseen ja prostituutioon.
Ulkomaat 6.11.2018 12:23

Muammar Gaddafi hallitsi Libyaa vuosina 1969–2011. Gaddafi kuvattuna Minskissä Valko-Venäjällä vuonna 2008. © SERGEI GRITS / AP / LEHTIKUVA

Belgia on löytänyt itsensä keskeltä kansanvälistä pankkiskandaalia. Maan rahoituslaitoksissa on kadonnut teille tietymättömille jopa viisi miljardia euroa. Rahat olivat Libyan entisen diktaattorin Muammar Gaddafin hallinnon jäädytettyjä varoja.

YK:n turvallisuusneuvosto määräsi vuonna 2011 kuolleen Gaddafin eri maihin tallettamat varat jäädytettäviksi, jotta ne eivät palaisi Libyassa vääriin käsiin eli muun muassa ruokkimaan maan eri klaanien välistä sisällissotaa.

Ennen kaatumistaan 2011 Gaddafin hallinto oli YK:n raportin mukaan tallettanut belgialaisiin pankkeihin noin 14,088 miljardia euroa.

Ranskankielisen RTFB-uutiskanavan mukaan varat kyllä jäädytettiin Gaddafin kuoleman jälkeen. YK:n päätöksessä ei kuitenkaan erikseen otettu huomioon eri tavoin sijoitetuista varoista maksettavia osinkoja ja korkoja. Belgialaispankit ovatkin kuluneiden seitsemän vuoden aikana maksaneet niitä erilaisille epämääräisille vastaanottajille jopa viiden miljardin euron arvosta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu