Avautuuko Pohjois-Korea? Kim Jong-un toivoo länsimaisista sijoituksista apua talousvaikeuksiin

Kim Jong-un
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pohjois-Korean kommunistijohto suunnittelee maan talouden avaamista ulkomaisille yrityksille saksalaisten asiantuntijoiden avulla.

Pohjois-Korean Kim Jong-un piti ensimmäisen uudenvuoden puheensa 1. tammikuuta. Kuva Lehtikuva.

Arvostetun saksalaisen päivälehden Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan Pohjois-Korea on pyytänyt uudistuksiinsa apua saksalaisilta juristeilta ja taloustieteilijöiltä. Esimerkkinä ei ole Kiina vaan Vietnam, jossa valikoidut länsimaiset yritykset ovat saaneet toimilupia valtiolta.

Vuosi sitten valtaan noussut Kim Jong-un vihjaili uudistuksista myös uudenvuodenpuheessaan. Hän sanoi, että alkanut vuosi toisi “radikaalin muutoksen” talouspolitiikkaan. Kim käsitteli yllättävän avoimesti Pohjois-Korean talousongelmia ja korosti tarvetta pyrkiä sopuun Etelä-Korean kanssa.

Saksalaistietojen mukaan vireillä oleva talousuudistus koskee lähinnä maataloutta ja kevyttä teollisuutta. Tehtävää on paljon, sillä Pohjois-Korean talous on katastrofaalisessa tilassa. Armeija hallitsee vanhentuneita tuotantovälineitä, sähköt katkeilevat ja ihmiset näkevät nälkää. Satoja tuhansia pidetään pakkotyössä, ja työn tuottavuus on vain viisi prosenttia Etelä-Korean tasosta.

Pohjois-Korea on sallinut joidenkin ulkomaisten yritysten toiminnan Kiinan-vastaisella rajalla sijaitsevalla erityistalousalueella. Kiinalaisten kanssa on suunniteltu myös kahta muuta erityistalousaluetta maan länsiosaan. Kiinalaiset ovat kiinnostuneita Pohjois-Korean raaka-aineista.

Frankfurter Allgemeine Zeitungissa nimettömänä esiintyvä saksalainen taloustutkija väittää, että Pohjois-Koreassa on poliittisia voimia, jotka haluaisivat avata taloutta myös japanilaisille, eteläkorealaisille ja länsimaisille yrityksille.

“Pohjois-Korean armeija ei kuitenkaan halua luopua kontrollista”, hän sanoo. “Sen vuoksi ei ole lainkaan varmaa, että uudistukset menevät läpi.”

Tutkija kertoo, että Pohjois-Korean yhteisyrityksistä vastaavan komission johtaja haluaisi saada maahan länsimaista tietotaitoa ja on ottanut sen vuoksi yhteyttä saksalaisiin. Tutkija työskentelee lehden mukaan “tunnetussa saksalaisessa yliopistossa” ja hän on osallistunut Pohjois-Korean kanssa käytyihin neuvotteluihin.

Myös Yhdysvalloissa keskustellaan suhteista Pohjois-Koreaan. Maan ulkoministeriö arvosteli hakukoneyhtiö Googlen hallituksen puheenjohtajan Eric Schmidtin ja New Mexicon osavaltion entisen kuvernöörin Bill Richardsonin tämänviikkoista “humanitaarista matkaa” Pjongjangiin huonosti ajoitetuksi. Yhdysvallat pitää Pohjois-Korean äskettäin laukaisemaa satelliittia ohjuskokeena.

Richardsonin tavoitteena on vapauttaa hiljattain Pohjois-Koreassa pidätetty amerikkalainen. Schmidt matkusti Pjongjangiin yksityishenkilönä. Hän ei paljastanut matkansa tarkoitusta.