Avaruusturisti Guy Laliberté haluaa lukea Maapallolle – katso kuvakooste

Juho Salminen
Ulkomaat 30.9.2009 11:41

Guy Laliberté haluaa lukea Maapallolle runon avaruudesta.

Kuva MIKHAIL METZEL / AP / Lehtikuva

Tässä lähtee matkaan maailman seitsemäs avaruusturisti, kanadalainen miljardööri Guy Laliberté. Hänet ja Soyuz TMA-16 raketin kaksi muuta matkalaista ammuttiin taivaalle aikaisin tänään Kazakstanista.

Laliberté on tunnettu paitsi miljardöörinä myös sirkusmiehenä. 50-vuotias Laliberté on Cirque du Soleil -sirkuksen perustaja ja tulennielijä. Avaruuteen lähtönsä yhteydessä hän on esiintynyt usein klovnin punainen nenä kasvoillaan.

Tänään alkanut turistimatka suuntautuu kansainväliselle ISS-avaruusasemalle ja kestää kaksitoista päivää. Tästä retkestä Laliberté on pulittanut noin 23 miljoonaa euroa. Hänen matkakumppaneitaan ovat amerikkalainen astronautti Jeffrey Williams ja venäläinen kosmonautti Maxim Surajev.

Syyskuussa Laliberté kertoi ottavansa avaruuteen mukaan luettavaa. Ei siksi, että epäilisi avaruusasemalla olevan tylsää, vaan siksi, että hän haluaa lukea Maapallolle. Idea on nyt täsmentynyt siten, että lokakuun 9. Laliberté esittää kiertoradalta runon Maapallolle. Lausuntaa voi katsella suorana netissä osoitteessa www.onedrop.org. Kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma puhtaan veden puolesta, ja siihen osallistuvat myös muun muassa Al Gore ja U2-yhtye.

Lähde: AP, BBC

Katso uutiskuvat aiheesta SK:n kuvaseinällä.

Keskustelu