Australiassa pyritään ennätysten kirjaan kättelemällä yli yksitoista tuntia

Hanna Hihnala
Ulkomaat 21.9.2009 08:01
Kuva Rob Griffith / AP / Lehtikuva

Guinnessin ennätysten kirjaan pääsy vaatii yhtäjaksoista kättelyä yli yksitoista tuntia.

Australian pääkaupungissa Sydneyssä Jack Tsonis (vasemmalla) ja Lindsay Morrison yrittävät saada nimensä Guinnessin kirjaan rikkomalla maailmanennätyksen kättelyssä.

Käsien pitää pysyä yhdessä yli 11 tuntia, jotta parivaljakko saa rikottua edellisen lukeman. Tänä aikana ote ei saa irrota syömisen, juomisen tai edes vessatauon ajaksi.

Idea yritykseen lähti, kun Morrison oli laittanut maailmanennätyksen rikkomisen yhdeksi tehtäväksi listalleen ”100 asiaa, jotka pitää tehdä ennen kuolemaa”.

Jack Tsonis kertoo tämän olevan ensimmäinen yritys, mutta ajankohta pitkäaikaiseen kättelyyn on mitä sopivin.

”Kättely on merkityksellinen, koska 21. syyskuuta on myös YK:n kansainvälinen rauhanpäivä.”

”Kättely on modernin ajan rauhan tärkein symboli.”

23-vuotiaat nuorukaiset yrittävät kättelyn avulla myös kerätä lahjoituksia 10 000 dollarin edestä jaettavaksi YK:n pakolaisjärjestön ja Sydneyn Wayside kappelin kesken.

Yrityksen edistymistä voi myös seurata netin välityksellä.

Lähde AP, Guinnes World Records, ABC News