Aurinkomyrskyt voimistuvat ensi vuonna – häiriöitä luvassa

revontulia Revontulet 25. tammikuuta kansainväliseltä avaruusasemalta nähtynä. Etualalla kuvassa näkyy Pohjois-Amerikan kaupunkien valoja. Kuva ISIS / Nasa.

Tammikuun lopussa moni sai nauttia poikkeuksellisen upeista revontulista, jos vain taivas pysyi tähtikirkkaana. Värikkään luonnonnäytelmän tarjosi Aurinko, joka heräilee uuteen magneettisen aktiivisuutensa huippuun hieman totutusta aikataulusta jäljessä. Myrskyisintä Auringossa odotetaan olevan ensi vuonna.

Saksalainen tähtitieteilijä Heinrich Schwabe huomasi 1800-luvun alkupuoliskolla, että auringonpilkkujen määrä vaihtelee suurin piirtein kymmenen vuoden jaksoissa.

Myöhemmin jakson pituus tarkentui noin yhteentoista vuoteen, ja jaksollisuuden ymmärrettiin johtuvan auringon magneettisen aktiivisuuden muutoksista. Mitä aktiivisempi Aurinko on, sitä enemmän pilkkuja ja sitä voimakkaampia hiukkasmyrskyjä Auringosta purkautuu.

Auringon magneettisessa aktiivisuudessa on kuitenkin jo useamman syklin ajan näkynyt laskeva trendi. Vaikka tammikuun 25. päivän revontulet olivat komeita, ne aiheutti ”varsin tavanomainen M-luokan aurinkomyrsky, jonka maanläheiset vaikutukset jäivät myöskin keskimääräisiksi”, kirjoitti Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna blogissaan CO2-raportti.fi-sivustolla.

Supermyrsky viimeksi 2003

Maan magneettikentän vaihtelun perusteella on laskettu myrskyindeksiluku, jonka määrityksessä ovat mukana myös Suomen Ilmatieteen laitoksen magneettiset havainnot 1800-luvun puolivälistä lähtien.

Magneettiset myrskyt jaetaan pieniin, isoihin, valtaviin ja supermyrskyihin. Tammikuinen myrsky ylsi Heikki Nevanlinnan mukaan juuri ja juuri kategoriaan ”iso magneettinen myrsky”. Vastaavia myrskyjä esiintyy auringonpilkkujakson aikana useita kymmeniä.

Supermyrsky on koettu viimeksi marraskuussa 2003. Sen käynnisti noin tuhat kertaa tammikuista myrskyä voimakkaampi auringon hiukkaspurkaus. GPS-järjestelmään tuli häiriöitä, ja paikkatiedot olivat epätarkempia kuin tavallisesti. Matkapuhelimien tukiasemat reagoivat auringon voimistuneeseen gigahertsisäteilyyn, joka aiheutti haamusoittoja, Nevanlinna kirjoittaa.

Eniten suuria myrskyjä on esiintynyt 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, jolloin auringonpilkkujen määrät olivat suurimmillaan useaan sataan vuoteen. Sen jälkeen supermyrskyjen esiintymistiheys on selvästi laskenut, ja tulevina vuosikymmeninä niiden odotetaan edelleen harvinaistuvan.

Kun aurinkomyrskyt voidaan kohtalaisen hyvin ennakoida ja niille alttiita kohteita suojata, supermyrskyn aiheuttamaa maailmanlaajuista katastrofia laajoine sähkökatkoineen tuskin on edessä, Nevanlinna päättelee.

Lentokoneet uusille reiteille

Suurien myrskyjen huippuaikoina olimme vasta aloittamassa avaruusaikaa. Sputnik vain käväisi avaruudessa vuonna 1957, ja ensimmäiset viestintäsatelliitit saatiin kiertoradalle vasta 1960-luvun puolivälissä.

Satelliittien osat, jotka ovat herkimpiä hiukkasille, voidaan suojata kytkemällä ne maa-asemilta käsin väliaikaisesti pois. Olemme kuitenkin entistä riippuvaisempia satelliiteista. Navigaattoreita on nyt monissa älypuhelimissa, kun 11 vuotta sitten ne olivat vasta tulossa autoihin.

Vaikka myrskyt jäisivät voimakkuudessa jälkeen 1960-luvun hurjimmista purkauksista, nykyteknologia on niille herkempää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monet vanhat muuntajat ovat New Scientist -lehden mukaan huonossa kunnossa. Uudet taas ovat virtapihimpiä, mutta sen kääntöpuolena ne voivat myös vaurioitua pienemmistä aurinkomyrskyjen aiheuttamista virroista.

Vuosituhannen vaihteessa juuri mitkään matkustajakoneet eivät lentäneet aivan napojen läheisyydessä, missä maan magneettikenttä antaa vähiten suojaa hiukkasia vastaan. Nyt monet yhtiöt säästävät aikaa, rahaa ja polttoainetta oikaisemalla Pohjois-Amerikan ja Aasian välisillä reiteillä pohjoisnavan kautta.

Auringosta purkautuneet protonit ja elektronit voivat häiritä lentokoneiden navigointi- ja viestintäjärjestelmiä. Tammikuussa monet yhtiöt joutuivat uudelleenreitittämään lentojaan pois napareitiltä välttääkseen ennustetut aurinkomyrskyt, New Scientist kertoo. Kiertoreitti merkitsi useita tunteja pitempää lentoaikaa sekä kymmenien tuhansien eurojen lisää polttoainekustannuksiin.

Astronauttejakin nyt enemmän

Napa-alueita ylittäviä lentoja oli vuosituhannen vaihteessa vain 368 vuodessa, nyt niitä on jo 10 000, kertoo New Scientist.

Edellisen auringonpilkkuhuipun aikoihin satelliitteja oli taivaalla 629. Auringon nyt lisääntyvä aktiivisuus saavuttaa huippunsa todennäköisesti ensi vuonna, jolloin satelliitteja on ehkä jo yli tuhat. Nyt luku on 994.

Kansainvälisen avaruusaseman astronautit saavat aurinkomyrskyn aikana ylimääräisen annoksen terveyteen haitallisesti vaikuttavaa säteilyä. Edellisen auringonpilkkumaksimin aikana asemalla oli kolme astronauttia, nyt kuusi.