Apple julkisti älykellon – maailma ei pysähtynyt

Toimitusjohtaja Tim Cookilla oli näytön paikka.
Ulkomaat 10.9.2014 12:00

Toimitusjohtaja Tim Cook julkisti Applen älykellon Cupertinossa Kaliforniassa 9. syyskuuta. © Marcio Jose Sanchez / AP / Lehtikuva

Elektroniikkavalmistaja Applen odotetut tuotejulkistukset eivät ainakaan oikopäätä keskiviikkona saaneet maailmaa haukkomaan henkeään.

Yhtiön osakekurssi ei uusien iPhonejen ja Apple Watch -älykellon julkistamisesta juuri hetkahtanut, ja vastaanotto alan piireissä oli laimeahko.

"Kuulin, että iKello kertoo iAjan, joka on muutoin kuin normaaliaika, paitsi jotenkin parempi", kirjoitti eräs vääräleuka viestipalvelu Twitterissä.

Älykello on Applen ensimmäinen kokonaan uusi tuote neljään vuoteen ja ensimmäinen legendaarisen toimitusjohtajan Steve Jobsin kuoleman jälkeen. Se on myös tuote, josta yhtiötä Jobsin kuoltua vuodesta 2011 johtanut Tim Cook tullaan muistamaan.

Tiistaisessa julkistustilaisuudessa Kaliforniassa Cook korosti, että kelloa oli suunniteltu "hyvin pitkään" ja että se on yhtiön historian intiimein tuote. Applen tyyliin elegantisti suunniteltu kello yhdistää iPhonen toimintoja sykemittariin ja sisältää joukon hauskoja innovaatioita, kuten monikäyttöisen nupin ja "haptisen palautteen": kello taputtaa kantajaansa kevyesti ranteeseen esimerkiksi viestin saapuessa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu