Kadotetut

Etelä-Amerikka

Vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä häviää maailmalla jäljettömiin. Syypäät joutuvat vain harvoin vastuuseen teoistaan.

Teksti
Matilda Jokinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Etsijät löysivät kahden viikon aikana viidestä joukkohaudasta 28 ruumista. Viranomaisten mukaan ruumiit kuuluivat kadonneille opettajaopiskelijoille. Etsintä oli onnistunut, he julistivat.

Kahta viikkoa aiemmin, 26. syyskuuta vuonna 2014, reilun sadan hengen ryhmä meksikolaisen Ayotzinapan opettajakoulun opiskelijoita oli matkannut Igualaan, noin sadan kilometrin päähän koulultaan.

Siellä he kaappasivat linja-autoja. Tarkoituksena oli ajaa pääkaupunki Méxicoon ja osallistua mielenosoitukseen, jossa muistettaisiin vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksissa kuolleita.

Poliisi puuttui suunnitelmaan ja avasi tulen kohti linja-autoja. Yksi opiskelija ja useita sivullisia kuoli. Kymmeniä loukkaantui. Myöhemmin yöllä poliisi tappoi ainakin kaksi opiskelijaa lisää.