Verkko kiristyy presidentti Donald Trumpin ympärillä – ”Saattaa johtaa syytteeseen”

Presidentin läheisiä avustajia tuomittiin vakavista talousrikoksista, demokraatit pohtivat mahdollisuuksia viraltapanoon.
Amerikka 22.8.2018 20:50

Presidentti Donald Trump Charlestonissa Länsi-Virginiassa 21. elokuuta 2018. © CRAIG HUDSON / AP / Lehtikuva

 Yhdysvaltain demokraatit pohtivat parhaillaan virkasyytettä presidentti Donald Trumpia vastaan, jos he voittavat marraskuun kongressivaalit.

”Odotan, että asia nousee esiin”, kongressiedustaja David Price sanoo.

”Joka tapauksessa tulemme pohtimaan tarvetta tutkia monia asioita.”

Demokraattien vaikutusvaltainen rahoittaja, miljardööri Tom Steyer on kerännyt 5,6 miljoonaa nimeä aloitteeseen, joka tähtää virkasyytteeseen. Hänen mukaansa Trump on erotettava, koska hän on ympäröinyt itsensä rikollisilla.

Demokraattisen puolueen johto on kuitenkin toistaiseksi jarrutellut hanketta. Edustajainhuoneen demokraattiryhmän puheenjohtaja Nancy Pelosi pelkää, että virkarikossyyte tulkittaisiin poliittiseksi ajojahdiksi, joka karkottaisi riippumattomia äänestäjiä ja heikentäisi puolueen mahdollisuuksia vaaleissa.

Yhdysvaltojen perustuslain mukaan presidentti voidaan erottaa virkasyytemenettelyn kautta, jos hän on syyllistynyt maanpetokseen, lahjontaan tai muuhun vakavaan rikokseen. Syytteen nostaminen edellyttäisi yksinkertaista enemmistöä edustajainhuoneessa. Varsinainen oikeudenkäynti käytäisiin senaatissa, jossa viraltapano edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä.

Toistaiseksi virkasyyte näyttää epätodennäköiseltä. Republikaaninen puolue tukee edelleen presidenttiään ja sillä on tukeva enemmistö sekä kongressin edustajainhuoneessa että senaatissa.

Valkoisen talon entinen päästrategi Steve Bannon varoittaa kuitenkin uutistoimisto AP:n haastattelussa, että republikaanit saattavat hävitä 35–40 paikkaa edustajainhuoneen vaaleissa. Se johtaisi hänen mukaansa presidentin virkasyytteeseen.

 

VaatimukseT Trumpin erottamisesta ovat kiihtyneet sen jälkeen, kun hänen entinen kampanjapäällikkönsä Paul Manafort, 69, todettiin syylliseksi lukusiin vero- ja pankkipetoksiin.

Manafortia syytettiin Alexandriassa tiistaina 21. elokuuta päättyneessä oikeudenkäynnissä kaikkiaan 18 rikoksesta, joista valamiehistö katsoi hänen syyllistyneen kahdeksaan. Häntä odottaa pahimmassa tapauksessa elinkautinen vankeustuomio, ellei Trump armahda häntä.

Oikeudenkäynnissä puitiin pääasiassa Manafortin talousrikoksia. Syytteet olivat osa erikoissyyttäjä Robert Muellerin johtamaa Venäjä-tutkintaa, vaikka ne eivät liittyneetkään suoranaisesti Trumpin kampanjatiimin ja Venäjän tiedustelupalvelujen epäiltyyn salaliittoon Hillary Clintonin lyömiseksi vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Manafortin katsottiin peitelleen verottajalta miljoonien dollareiden palkkioita, jotka hän ansaitsi työskennellessään Ukrainan entisen presidentin Viktor Janukovytšin neuvonantajana.

Lisäksi hänen todettiin hankkineen valheellisilla perusteilla miljoonien dollareiden pankkilainoja sen jälkeen, kun Janukovytš oli syrjäytetty ja hän oli menettänyt tuottoisat bisneksensä Ukrainassa.

Tuomiota pidetään erikoissyyttäjä Muellerin voittona. Trump ja johtavat republikaanit ovat arvostelleet toistuvasti hänen toimintaansa ja Trumpin tiedetään pohtineen keinoja hänen erottamisekseen.

”Kongressin republikaanien on nyt vaikeampi vaatia tutkinnan lopettamista”, London School of Economicsin johtaja Peter Trubowitz arvioi.

 

Liittovaltion poliisi FBI on tutkinut Manafortin toimintaa jo vuosia. Tutkijat epäilevät, että Trump valitsi hänet kampanjansa johtoon nimenomaan erinomaisten Venäjän-suhteiden ansiosta. Hänen toivotaan nyt paljastavan tietojaan viranomaisille lieventääkseen tuomiotaan.

Manafort joutuu vastaamaan vielä kovempiin syyteisiin toisessa oikeudenkäynnissä, joka alkaa Washingtonissa 17. syyskuuta. Häntä syytetään tuolloin muun muassa rahanpesusta, viranomaisille valehtelemisesta ja toimimisesta ulkomaiden edusmiehenä Washingtonissa ilman asianmukaista rekisteröintiä.

Manafortia epäillään Venäjän vaikuttaja-agentiksi, jolle maksettiin satumaisia korvauksia Venäjää tukevien ukrainalaispoliitikkojen sekä ukrainalaisten ja venäläisten oligarkkien etujen ajamisesta.

Hän osallistui kesäkuussa 2016 New Yorkin Trump Towerissa kohuttuun neuvotteluun venäläisen asianajajan Natalia Veselnitskajan kanssa. Veselnitskaja oli luvannut toimittaa kampanjatiimille tietoja, jotka saattaisivat Hillary Clintonin epäilyttävään valoon.

Trumpin pojan, Donald Trump Jr:n johdolla järjestettyyn tapaamiseen osallistuivat myös presidentin vävy Jared Kushner sekä venäläis-amerikkalainen lobbari Rinat Ahmetšin, joka on Venäjän tiedustelupalvelun entinen upseeri.

Republikaanien kannalta oikeudenkäynti osuu hankalaan aikaan. Sen pelätään tuovan julkisuuteen ikäviä paljastuksia keskellä kongressivaalien kampanjaa.

 

Presidentti Trump on arvostellut alusta alkaen Manafortin oikeudenkäyntiä. Hän on nimitellyt Muellerin johtamaa tutkintaa poliittiseksi noitavainoksi ja kehottanut oikeusministeri Jeff Sessionsia keskeyttämään sen.

Viime viikkoina Trump on käynyt yhä hermostuneemmaksi ja hyökkäävämmäksi. Hän on haukkunut Twitterissä raivokkaasti arvostelijoitaan ja poistanut CIA:n entiseltä johtajalta John Brennanilta turvaluokituksen, joka takaa pääsyn luottamukselliseen tiedustelumateriaaliin.

Brennan syyttää Trumpia vallan väärinkäytöstä. Hän aikoo viedä päätöksen oikeuteen.

Trumpin tilannetta synkistää myös se, että hänen entinen asianajajansa Michael Cohen on ilmeisesti suostunut tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa oman tuomionsa lieventämiseksi.

Cohen on Trumpin pitkäaikainen luottomies ja hänellä paljon tietoa tämän bisneksistä. Hän yritti neuvotella aikoinaan Trumpin pilvenpiirtäjähanketta Moskovassa, ja hänellä todennäköisesti tietoja myös vaalikampanjatiimin yhteyksistä venäläisiin vuoden 2016 presidentinvaalien alla.

Cohenin myönsi tiistaina käyttäneensä vaalikampanjan varoja laittomasti Trumpin määräyksestä. Hän tunnusti maksaneensa yhteensä 280 000 dollaria pornotähti Stormy Danielsille ja entiselle Playboy-mallille Karen McDougalille, jotta nämä vaikenisivat suhteistaan Trumpiin.

Trump itse väitti vielä viime keväällä, että maksut suoritettiin hänen tietämättään. Sittemmin hän pyörtänyt puheitaan.

 

Jos Trumpia vastaan nostetaan virkasyyte, hän ei ole ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka sellaisen saa. Toistaiseksi yhtäkään presidenttiä ei kuitenkaan ole erotettu virkasyytteen avulla.

Demokraattipresidentti Bill Clinton joutui syytteeseen väärästä valasta ja oikeudenkäytön estämisestä vuonna 1998.

Hänen epäiltiin valehdelleen suhteestaan Valkoisen talon harjoittelijaan Monica Lewinskyyn ja pyytäneen tätä valahtelemaan suhteesta. Senaatti vapautti kuitenkin Clintonin syytteistä.

Vuonna 1868 demokraattipresidentti Andrew Johnson sai syytteen sotaministeri Edwin Stantonin erottamisesta laittomin perustein. Juttu päättyi Johnsonin voittoon.

Republikaanipresidentti Richard Nixon erosi itse vuonna 1974 välttääkseen Watergate-skandaaliin liittyvän virkasyytteen.