Verinen protestiaalto yllätti kaikki: Nicaraguan opiskelijat nousivat presidentti Ortegan perhedynastiaa vastaan

Vajaassa viikossa mielenosoitukset ovat levinneet koko maahan ja niissä on kuollut jopa 30 ihmistä.

Daniel Ortega
Teksti
Kimmo Lehtonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Pelotta päin diktaattorin terroria”, lukee managualaisen opiskelijan kyltissä. Siihen tiivistyy Nicaraguan viime päivien väkivaltaisten ja maanlaajuisten protestien ydinsisältö.

Keskiviikkona 18. huhtikuuta viitisenkymmentä opiskelijaa järjesti mielenosoituksen Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa. Opiskelijat ilmaisivat tukensa eläkeläisille, joiden eläke-etuutta hallitus oli päättänyt leikata.

Mielenosoituksesta alkoi koko Nicaraguan kattava protestiaalto.

Muutamassa päivässä mielenosoitukset levisivät kaikkialle maahan, ja niihin on osallistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Väkivaltaisiksi muuttuneille protesteille ei toistaiseksi näy loppua.

Protesteissa on kuollut arviolta 25–30 ihmistä. Lähes kaikki kuolleet ovat nuoria opiskelijoita. Joukossa on myös yksi mellakkapoliisi ja yksi journalisti.

 

Presidentti Daniel Ortegan 11 vuotta kestäneellä hallituskaudella ei ole koettu vastaavaa. Nicaraguassa on vallinnut poikkeuksellinen yhteiskuntarauha ja turvallisuuden tunne verrattuna moniin maan naapureihin Keski-Amerikassa.

Pinnan alla on kuitenkin kytenyt kapina Ortegan perhedynastian totalitaarista hallintoa vastaan. Protestiaallon nopeus ja laajuus on yllättänyt kaikki maan politiikan asiantuntijoista kadunkulman vihanneskauppiaaseen.

Eniten lienevät yllättyneen itse presidentti Ortega sekä hänen vaimonsa, varapresidentti Rosario Murillo.

Maassa on ollut vuodesta 2007 lähtien nollatoleranssi kaikelle presidenttiparin toimien arvostelulle. Ortega on vuosien saatossa onnistunut hajottamaan ja hiljentämään kaikki itselleen epämieluisat mielenilmaukset.

Aseenaan hän on käyttänyt eräänlaisia nuorten rikollisjoukkioiden muodostamia iskujoukkoja, joita kutsutaan nimellä turbas sandinistas. Ne ovat hajottaneet mielenosoitukset väkivaltaisesti ja levittäneet samalla pelkoa koko yhteiskuntaan.

Näin Ortega on lopettanut mielenilmaukset lyhyeen – ja siinä hän on tähän asti onnistunut hyvin.

Vajaa viikko sitten hän yritti käyttää samaa metodia, mutta epäonnistui.

 

Voimatoimien lisäksi Ortega pyrkii kontrolloimaan tiedonvälitystä. Itsenäisiä medioita on sensuroitu.

Sandinistihallinto ja Ortegan perhe omistavat suurimman osan maan tv-kanavista, ja niillä on omistuksessaan merkittäviä radioasemia.

Sensurointi epäonnistui, sillä sen kohteeksi joutuneet mediat pystyivät jakamaan uutistyötään sosiaalisen median kautta.

Facebook on täyttynyt myös yksittäisten kansalaisten sinne laittamista kännykkäkuvista ja videoista, jotka ovat levinneet saman tien koko maailman tietoisuuteen.

Kuvat rauhallisesti mieltään osoittaviin opiskelijoihin, vanhuksiin ja toimittajiin kohdistetusta brutaalista väkivallasta, loukkaantumisista ja kuolemista ovat saaneet aikaan voimakkaan vastareaktion väestössä.

Niin nuoret kuin iäkkäätkin kansalaiset lähtivätkin kampukselle linnoittautuneiden opiskelijoiden tueksi. Barrioissa  alettiin paukuttaa kattiloita kaduilla perinteisen lattariprotestin malliin.

Kun iskujoukot eivät onnistuneet tehtävässään ja mielenosoittajien määrä kasvoi räjähdysmäisesti, Ortega lähetti kaduille lisää mellakkapoliiseja ja erikoisjoukkoja, lopulta myös armeijan.

Maa on nyt ajautunut käytännössä poikkeustilaan. Monilla alueilla virastot, koulut ja suuri osa liikkeistä on suljettu.

Opiskelijoiden liikehdintä alkoi huhtikuun alussa, kun maan suurimmalla luonnonsuojelualueella syttyi tuhoisa tulipalo.

Protestien päärooliin noussut opiskelijoiden liikehdintä alkoi jo pari viikkoa aiemmin, huhtikuun alussa, kun maan suurimmalla luonnonsuojelualueella Indio Maizissa syttyi tuhoisa tulipalo. Se oli mitä ilmeisimmin seurausta laittomasta kulotuksesta.

Ortegan hallintoa on kritisoitu jo vuosia siitä, että se ei kykene hillitsemään maattomien talonpoikien laitonta muuttoa sademetsään intiaaniväestön alueille eikä estämään viimeisten sademetsien nopeasti etenevää tuhoa.

Sandinistijohdolla tiedetään olevan myös suoria kytköksiä massiviisiin hakkuisiin ja jalopuubisneksiin luonnonsuojelualueilla.

Palon sytyttyä Ortega kieltäytyi kaikkien hämmästykseksi Costa Rican tarjoamasta avusta. Heti perään presidentti lähetti paikalle armeijan joukkoja, jotka eivät ottaneet vastaan opiskelijoiden ja kansalaisjärjestöaktivistien tarjoamaa apua. Myös itsenäisten medioiden toimittajien pääsy alueelle estettiin.

Näiden tapahtumien jälkeen ilmoitus eläke- ja sosiaaliturvan heikennyksistä tipahti jo valmiiksi provosoituneeseen opiskelijajoukkoon, joka oli jo ottanut yhteen mellakkapoliisin kanssa.

 

Päivälehti La Prensan politiikan toimittajan Octavio Enríquezin mukaan Nicaraguassa voidaan nyt puhua jonkinlaisesta kulminaatiopisteestä.

“Nuorison spontaanille liikehdinnälle löytyy selitys Nicaraguan poliittisesta kontekstista ja presidenttipari Ortega–Murillon hallitsemisen tavasta”, hän arvioi sähköpostitse Managuasta. Enríquez on tutkinut sandinistien talouskiemuroita ja saanut reportaaseistaan kansainvälisiä palkintoja.

Ortega ja Murillo ovat Enríquezin mukaan hallinneet aina ensisijaisesti ”omilleen”, eli sandinistipuolueen jäsenille.  Siksi he ovat olleet sokeita sille, mitä yhteiskunnassa – ja erityisesti nuorison keskuudessa – on tapahtunut.

Nuorisolla ei ole työpaikkoja ja elämä on näköalatonta.

“Hallitus ei ole lunastanut lupauksiaan nuorille luvatusta ‘kauniista elämästä’, vivir bonito, joka on ollut yksi varapresidentti Rosario Murillon kehittelemistä iskulauseista”, Enríquez kertoo.

“Nuoret yksinkertaisesti saivat nyt tarpeekseen hallinnon korruptiosta ja vuosikausia kestäneestä vallan hyväksikäytöstä.”

Iskulauseet muuttuivatkin mielenosoituksissa vauhdilla ja vaatimukset Indio Maízin suojelusta ja eläkeleikkausten perumisesta saivat uutta painavampaa sisältöä. Iskulausevarastoon nousivat syvällisemmät yhteiskunnalliset vaatimukset demokratian ja sananvapauden kunnioittamisesta  ja korruptoituneen presidenttiparin erosta.

“Miten hän voi tietää, kenet ostaa, kun hän ei edes tiedä, ketkä maanlaajuista protestiliikettä johtavat?”

Maan poliittinen oppositio on käytännössä olematon, eikä sillä ole ollut osaa eikä arpaa meneillään olevaan protestointiin.

Jos Ortega on jossain onnistunut, niin opposition eliminoinnissa ja sen hajottamisessa keskenään riiteleviin pieniin kuppikuntiin. Maan parlamentissa sandinistipuolueella on yksinkertainen enemmistö, ja Ortega käyttää parlamenttia kumileimasimenaan.

Yksi Ortegan vallan peruspilareista on alusta lähtien ollut liittoutuminen maan yritysmaailman kanssa. Hän tarjoaa yrityksille hyviä investointimahdollisuuksia ja mahdollisuuden hoitaa maan talouspolitiikkaa yhteisesti. Se tapahtuu vallan kulisseissa, ilman läpinäkyvyyttä ja demokraattista päätöksentekoa.

Viime päivien tapahtumat näyttävät lyöneen kiilaa tähänkin suhteeseen, sillä maan yrittäjäliitto COSEP kieltäytyi Ortegan viikonloppuna esittämistä neuvotteluista maan tilanteen rauhoittamiseksi. COSEP, samoin kuin maan katolinen kirkko ja mielenosoittajia edustavat tahot, vaativat poliisiväkivallan välitöntä lopettamista ehtona kansallisen dialogin aloittamiselle.

Enríquezin arvion mukaan dialogiin pääseminen tulee olemaan vaikeaa, koska Ortegalle politiikka on palveluksia ja vastapalveluksia. Neuvottelukumppaneikseen hän on hyväksynyt ainoastaan yritysmaailman edustajia.

“Miten hän voi tietää, kenet ostaa, kun hän ei edes tiedä, ketkä maanlaajuista protestiliikettä johtavat?”

Koska Ortega ei tiedä, kenet ostaisi, hänellä ei ole ketään, kenen kanssa neuvotella.

Ortegan ulospääsyä kriisistä vaikeuttaa myös se, että hän on jo tahrannut kätensä vereen. Se vie Ortegalta uskottavuutta kriisin ratkaisijana. Lisäksi se mitä todennäköisemmin vaikuttaa myös hänen omiin tukijoukkoihinsa ja koettelee näiden lojaaliutta.

 

Enríquezin mukaan Ortegan toiminta ja hänen sallimansa silmitön väkivalta selittyvät hänen diktaattorimaisella hallitsemistavallaan. Vuosikymmenen aikana Ortega on luonut institutionaalisen diktatuurin, hallinnon, jossa yhtyvät valtio, perhe ja puolue.

“Presidenttipari kontrolloi muiden instituutioiden lisäksi armeijaa ja poliisia, joilla on suuret, lain suomat valtuudet toimia maan sisäistten uhkien eliminoimiseksi. Sellaisiksi voidaan luokitella mielenosoitukset, oli niissä kyse mistä tahansa.”

Monet näkevät Nicaraguan luisuneen Ortegan  vallan aikana historiaan: aikaan, jolloin maata hallitsi yksi perhe rautaisella otteella.

Somozan verinen perhedynastia kesti neljä vuosikymmentä, ja sen kaatamiseen Daniel Ortega ja Rosario Murillo tahoillaan osallistuivat. Ortega maksoi siitä henkilökohtaisesti kalliin hinnan: häntä kidutettiin ja hän istui vuosikausia diktaattorin tyrmässä.

Siksi monien on vaikea ymmärtää, että nyt Ortega ja Murillo itse ovat jo vuosia tähdänneet oman perhedynastiansa pystyttämiseen Nicaraguassa.

Selityksiä voi hakea monelta taholta, esimerkiksi nicaragualaisesta korruptiolle alttiista poliittisesta kulttuurista, perinteisestä latinalaisamerikkalaisesta caudillismosta eli vahvoista johtajista ja Ortegan sukupolvesta, jonka ainoa poliittinen malli ja käytäntö oli somozalainen diktatuuri.