Venezuela: Kansaa pakenee maasta – Tyytymättömyys voi kyteä myös hallitusta tukevassa armeijassa

Viikonlopun kapinayritys saattaa antaa lisäuskoa vallankumoksen tavoittelijoille, sanoo professori Teivo Teivainen.
Hallituksen kannattajat kantoivat edesmenneen presidentin Hugo Chavezin kuvaa uutta perustuslakielintä tukeneessa mielenilmauksessa Venezuelan Caracasissa 7. elokuuta 2017.
Hallituksen kannattajat kantoivat edesmenneen presidentin Hugo Chavezin kuvaa uutta perustuslakielintä tukeneessa mielenilmauksessa Venezuelan Caracasissa 7. elokuuta 2017. © ARIANA CUBILLOS / AP / LEHTIKUVA

Venezuelan taloudellinen ja poliittinen tilanne on ajanut yhä useampia lähtemään maasta.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan jo noin 50 000 venezuelalaista on tänä vuonna hakenut turvapaikkaa, kun viime vuonna hakijoita oli 27 000. 

Eniten on lähdetty Yhdysvaltoihin, Brasiliaan, Peruun ja Espanjaan, mutta nyt myös esimerkiksi Meksikoon.

Vielä muutama vuosi sitten Meksikoon ei tullut lainkaan venezuelaisia turvapaikanhakijoita, mutta tänä vuonna heitä on tullut jo toista tuhatta.

 

Venezuelan presidentin Nicolás Maduron aikeet keskittää valtaa sosialistiselle hallitukselleen ja hintojen nousun takia syvenevä ruokakriisi enteilevät tilanteen pahenemista lähikuukausina.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu