”Venäläiset ovat onnistuneet paremmin kuin he uskalsivat kuvitella” – Trump kiistää syytökset

Tutkimukset Yhdysvaltain presidentin lähipiirin Venäjä-yhteyksistä jatkuvat monella rintamalla.

Donald Trump
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Donald Trump kiistää edelleen jyrkästi, että hänen kampanjatiiminsä olisi tehnyt yhteistyötä Venäjän tiedustelupalvelujen kanssa demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin horjuttamiseksi vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Trumpin uskottavuus on kuitenkin heikentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI nosti 30. lokakuuta 2017 syytteet hänen entistä kampanjapäällikköään Paul Manafortia ja hänen liikekumppaniaan Rick Gatesia vastaan.

Syytteet osoittavat, että kyse ei ole demokraatteja tukevan valelehdistön noitavainoista ja huijauksesta, kuten Trump väittää.

Syytteet koskevat muun muassa valtion vastaista toimintaa, rahanpesua ja väärien tietojen antamista viranomaisille.

FBI:n mukaan Manafort ja Gates peittelivät Ukrainasta ja Venäjältä saamiaan miljoonapalkkioita vuosina 2006–2016. Taustalla on epäilys, että Manafort oli itse asiassa Venäjän etuja ajava agentti, jolle maksettiin satumaisia korvauksia.