Ufot yllättivät Trumpin: Havainnot ”rikollisista avaruusolioista” tukkivat presidentin kuuman linjan

Pilapuheluilla vastustettiin uutta turvallisuusosastoa, jota soittajat syyttävät paperittomien maahanmuuttajien syrjinnästä.

Alien
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden virasto perusti 26. huhtikuuta uuden osaston, jonka tehtävä on auttaa amerikkalaisia, jotka ovat joutuneet paperittomien rikollisten uhreiksi.

Osaston toiminnan sydän on kuuma linja (VOICE), johon soittaja voi raportoida maahanmuuttajien rikollisesta toiminnasta.

Uudistus on osa Donald Trumpin tammikuussa antamaa asetusta, jonka tarkoitus on suojella liittovaltiota ulkomaiselta rikollisuudelta.

Puhelinlinjasta on tullut hitti.

Sen avajaispäivä sattui olemaan Alien-kulttielokuvan fanien perustama vuotuinen Alien Day.

Yhdysvaltain hallintokielessä sanalla alien viitataan ihmisiin, jotka eivät ole maan kansalaisia mutta asuvat liittovaltion maaperällä.

Trumpin kuuman linjan virallisilla verkkosivuilla paperittomiin rikollisiin viitataan sanoilla criminal aliens.

Niinpä ihmiset ovat alkaneet soittaa numeroon raportoidakseen ”rikollisesta alien-toiminnasta”. Pilapuhelukampanja organisoitiin Twitterissä #AlienDay-tunnisteella.

”Olisi äärettömän epäkohteliasta ja viranomaisten ajan haaskaamista soittaa tähän numeroon ja ilmoittaa ufohavainnoista. Älä tee sitä”, kirjoitti eräs Twitter-käyttäjä kuuman linjan avajaispäivänä.

”Älä missään nimessä yhdistä vasikointilinjaa henkilökohtaisiin teorioihisi Kecksburgin ufotapauksesta. Linja ei ole sitä varten, ihmiset”, viesti toinen.

Jos yllä oleva tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Video: Salaiset kansiot -tv-sarjan tuotantokausien alkutunnukset.

 

Maahanmuuttajien oikeuksia puolustavat aktivistit sanovat tukkineensa Trumpin kuuman linjan ilmoituksillaan avaruusolioiden tekemistä rikoksista.

Pilasoittojen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta useat Twitter-käyttäjät raportoivat pitkistä jonotusajoista.

Viranomaiset eivät ilahtuneet soittajien ufohavainnoista.

“On varmasti rakentavampiakin tapoja ilmaista mielipiteensä kuin estää oikeita rikosten uhreja saamasta tarvitsemiaan tietoja tukkimalla linjat pilapuheluilla”, osaston edustaja kommentoi verkkolehti BuzzFeedille.

Kriitikoiden mielestä Trumpin kuuma linja syrjii paperittomia siirtolaisia, jotka syyllistyvät rikoksiin kantaväestöä harvemmin.

Linjan avajaisissa kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri John Kelly sanoi paperittomien siirtolaisten tekemiä rikoksia ja niiden uhreja “ainutlaatuisiksi“.

“Näiden rikosten ei olisi koskaan pitänyt edes tapahtua, sillä niiden tekijöiden ei usein olisi pitänyt olla Yhdysvalloissa alun perinkään.”

 

Donald Trumpin ensimmäiset sata päivää presidenttinä tulevat täyteen lauantaina 29. huhtikuuta.

Virkaanastujaistensa jälkeen Yhdysvaltain presidentti on saanut tehdä monta poliittista täyskäännöstä ja joutunut pettymään tärkeiden uudistustensa – kuten Meksikon rajamuurin ja terveydenhuoltouudistuksen – etenemiseen.

Alun perin Trumpin piti karkottaa Yhdysvalloista yli 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Sittemmin määrä on kutistunut arviolta alle miljoonaan ihmiseen, joilla on rikosrekisteri.

Presidentin asetukset ja vaalien aikaiset lupaukset sekä verotietojen itsepintainen salaaminen ovat poikineet laajoja protesteja Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.

Kansanliikkeeksi paisuneiden marssien lisäksi protestoijat ovat vastustaneet Trumpin hallinnon toimia esimerkiksi postitse.