Trumpin raju voitto: Markkinoita lyötiin halolla päähän – kiinalainen apina oli oikeassa

Uutisanalyysi: Osakkeet luisuvat, kulta nousee.

Donald Trump
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei sen näin pitänyt mennä.

Markkinoilla republikaanien Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi otettiin vastaan lievästi sanottuna yllätyksenä.

Markkinat olivat jo muutamia päiviä ennen vaali-iltaa kallistuneet Hillary Clintonin kannalle. Myös suurin osa vedonlyöntitoimistoista piti Hillary Clintonia suosikkina, ja Trumpin kertoimet olivat huomattavasti suuremmat, vaikka ne laskivatkin vaalirumban edetessä.

Viimeistään  Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n ilmoitus siitä, ettei Hillary Clintonia syytetä sähköpostisekoiluista, rauhoitti markkinoita.

Uutisen jälkeen Trumpin voittoon ei uskonut juuri kukaan, paitsi kiinalainen ennustaja-apina “Geda”, joka banaanipalkalla veikkasi Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi Donald Trumpin.