Trumpille sataa murskaavaa kritiikkiä koronaviruksen hoidosta – ”Syyllinen löytyy Valkoisen talon kaoottisesta hallinnosta”

Presidentti yrittää taltuttaa taantumaa jättimäisellä tuhannen miljardin dollarin tukipaketilla.

Donald Trump
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdottaa kongressille kaikkiaan yli tuhannen miljardin dollarin elvytyspakettia koronaviruksen vuoksi uhkaavan taantuman taltuttamiseksi.

Summa ylittää selvästi vuoden 2008 finanssikriisin aikaisen 831 miljardin dollarin tukipaketin. Esimerkiksi Suomessa on puhuttu toistaiseksi viiden miljardin euron tuesta yrityksille.

Osana elvytystä Trumpin hallinto kaavailee myös suoran raha-avun, tuhannen dollarin sekkien jakamista kansalaisille kulutuksen lisäämiseksi.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on puolestaan laskenut ohjauskorkonsa nollan pintaan ja pumpannut markkinoille 700 miljoonaa dollaria ostamalla joukkovelkakirjoja.

Trumpin hallinto on ottanut koronaviruksen vastaisessa taistelussa järeät otteet käyttöön. Arvostelijoiden mukaan Yhdysvallat on kuitenkin auttamattomasti myöhässä.