Trump myllää talouspolitiikan: Ensin kaikki kiljuvat ilosta – Sitten alkaa itku ja hampaiden kiristely

Yhdysvaltojen elvytys lisää kysyntää nopeasti mutta nostaa metallien ja ruoan hintaa tulevaisuudessa, uskovat ekonomistit.

Donald Trump
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti reippaasti virkauransa talouspolitiikan saralla. Ensitöikseen hän irtisanoutui Tyynenmeren maiden vapaakauppasopimuksesta TTP:stä.

Trumpin mielestä viimeistelyä vaille ollut sopimus ei ollut tarpeeksi hyvä Yhdysvalloille. Se olisi jopa ”tappanut” maan työpaikkoja.

Trump haluaa luoda talouspolitiikallaan Yhdysvaltoihin 25 miljoonaa uutta työpaikkaa. Tavoitteisiinsa maailman vaikutusvaltaisin mies uskoo pääsevänsä rajuilla veronkevennyksillä, sääntelyn purkamisella ja toteuttamalla ”America First” -kauppapolitiikkaa.

Amerikkalaismediat ovat uutisoineet myös Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välisen vapaakauppasopimus Naftan uudelleenneuvottelusta. Trumpin uskotaan mylläävän kauppasopimukset uuteen uskoon Amerikka ensin -hengessä.

America First -ideaa voi pitää outona. Trump sanoi ensimmäisenä työpäivänään, että jos yhdysvaltalainen yritys vie työpaikkoja pois maasta, joutuu se maksamaan merkittäviä tuontitulleja tuodessaan USA:n markkinoille tuotteitaan.