Riossa jokainen olympiaurheilija saa 42 ilmaista kondomia

Brasilialaisprostituoidut pelkäävät, että kisoista tulee heille yhtä suuri taloudellinen pettymys kuin vuoden 2014 jalkapallon MM-kisoista.

Teksti
Markku Saksa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rio de Janeiron olympialaisissa jaetaan ennätysmäärä ilmaisia kondomeja, 450 000 kappaletta. Ilmaisten kondomien jakaminen on olympiaperinne, joka alkoi jo vuonna 1988 Soulin olympialaisissa. Silloin jaettiin 8 500 kondomia, mutta Riossa niitä on jaossa 52 kertaa enemmän. Nyt jaetaan myös ensimmäisen kerran 150 000 naisten kondomia.

Kondomien määrä ei kerro niinkään siitä, että Riosta olisi tulossa jonkinlainen seksihullu Woodstock, vaan kisojen järjestäjän verhotusta zika-viruksen pelosta. Brasilian kansallinen olympiakomitea julistaa, että 10 500 urheilijan ei tarvitse olla huolissaan zikan vuoksi. Silti heille jaetaan ilmaisia kondomeja, keskimäärin 42 kondomia urheilijaa kohden. The Guardian -lehti kommentoi, että olympialaistenkin mittojen mukaan määrä on ”helvetin paljon”.

Kondomien jakaminen urheilijoille ei ole liioiteltua ainakaan Sydneyn olympialaisten kokemusten valossa. Siellä kisajärjestäjät jakoivat 70 000 kondomia, mutta ne loppuivat kisojen puolessa välissä. Nyt australialaiset tuovat omat kondominsa, jotka on käsitelty zika-viruksia tappavalla kemikaalilla. Zika on vaarallinen raskaana oleville naisille, koska se aiheuttaa pienipäisyyttä syntyville lapsille. Myös suojaamattomassa seksissä zika-virus voi siirtyä henkilöstä toiseen useiden viikkojen kuluttua tartunnasta.

Virus voi myös laukaista neurologisen Guillan-Barré -sairauden, joka lamauttaa lihakset. Hyttyset levittävät zika-virusta. Brasiliassa on 26 000 zika-viruksen kantajaa. Eri maiden 150 terveysasiantuntijaa suosittelivat kisojen peruuttamista, mutta kansainvälinen olympiakomitea ei halunnut kuunnella näitä vaatimuksia. Kisan järjestäjät sanovat, että hyttyset eivät ole aktiivisia tähän vuodenaikaan. Riossa on eteläisen pallonpuoliskon talvi.

Brasilialaisille prostituoiduille vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskisat olivat pettymys, koska asiakkaita ei ollutkaan niin paljon kuin eri puolilta Brasiliaa Rioon tulleet naiset toivoivat. Nyt Rion Vila Mimosa -kaupunginosan kuuluisten tyttökatujen prostituoidut ovat ryhtyneet aktiiviseen myynninedistämiseen laskemalla hintoja. Heillä on englanniksi laadittuja kylttejä, joissa on uudet hinnat: puolen tunnin session hinta on 40 realia eli 11 euroa ja täysi tunti maksaa 22 euroa. Aikaisemmat hinnat olivat 75 ja 150 realia.