Lentomatkustajien kohtelua Yhdysvalloissa: Murtunut nenä, isku päähän, taaperoiden uhkailua putkalla

Lentomatkustuksen yleinen kurjistuminen johtaa yhä useammin yhteenottoihin koneissa.

lentoliikenne
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltalaisen median seuraaminen antaa helposti vaikutelman, että lentomatkustus on nykyisin hyvin riskialtista puuhaa.

Uhkana ei ole koneen putoaminen taivaalta. Ala on pitänyt kiitettävällä tavalla huolen lentoturvallisuudesta.

Uhkana ovat täysin päreensä polttava henkilökunta ja raivokohtauksista kärsivät kanssamatkustajat.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon tilanne on pahentunut. Surullisia välikohtauksia on saattanut sattua ennenkin, mutta niistä tiesivät vain harvat.

Nyt ne leviävät hetkessä sosiaalisen median videoiden välityksellä ympäri maailmaa. Niin on käynyt etenkin tänä keväänä.