Mukavan miehen ikävä tehtävä

Joe Bidenistä tulee Yhdysvaltain presidentti, mutta yksi mies Kentuckystä voi tehdä hänen elämästään hyvin hankalaa.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden esitteli näkemyksiään koronapandemian torjumiseksi Wilmingtonissa 9. marraskuuta. Tuleva varapresidentti Kamala Harris seurasi vierestä.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden esitteli näkemyksiään koronapandemian torjumiseksi Wilmingtonissa 9. marraskuuta. Tuleva varapresidentti Kamala Harris seurasi vierestä. © AMR ALFIKY/NEW YORK TIMES/MVPHOTOS

Yhdysvaltain seuraavalla presidenttikaudella tärkeintä ei ole Yhdysvaltain presidentti.

Sen tuore vaalivoittaja, demokraattien ehdokas Joe Biden lupasi amerikkalaisille lauantai-iltana. Hän seisoi kotikaupunkiinsa Wilmingtoniin pystytetyllä lavalla ja puhui lähes huutaen.

”Päättyköön tämä synkkä aika Yhdysvalloissa. Maan on aika alkaa toipua.”

Toipua presidentti Donald Trumpista ja koronavirusepidemiasta, jonka pelätään kiihtyvän lähikuukausina pahemmaksi kuin kertaakaan tähän saakka.

Toipua talouskriisistä, jonka jäljiltä Yhdysvalloissa on yli 11 miljoonaa työtöntä.

Biden ja hänen varapresidenttinsä Kamala Harris tarjosivat sovintoa kaikille. ”Emme ole vihollisia. Olemme amerikkalaisia.”

Sisältö