Jättiyllätys mahdollinen: Kongressi voi joutua valitsemaan presidentin – Trump ja Clinton jäävät rannalle?

Lähes joka neljännellä äänestysikäisellä yhdysvaltalaisella ei ole äänioikeutta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain seuraavan presidentin saattavat äänestäjien sijaan valita kongressiedustajat, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen emeritusprofessori Markku Henriksson Helsingin yliopistosta.

Maan vaalilainsäädännön mukaan presidentin valinta siirtyy kongressille, mikäli yksikään ehdokkaista ei saa 8. marraskuuta järjestettävissä vaaleissa taakseen yli puolta 538 valitsijamiehestä. Näin on viimeksi käynyt 1800-luvulla.

Tänä vuonna poikkeuksellisen tilanteen saattaa aiheuttaa pieni Utahin osavaltio ja sitoutumattomana ehdokkaana kampanjoiva entinen republikaani Evan McMullin. Koko maan tasolla McMullinin kannatus on kaukana pääehdokkaiden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin takana, mutta kotiosavaltiossaan Utahissa hän on noussut mielipidemittauksissa nopeasti.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä mahdollistaa, että yksittäinen osavaltio voi heiluttaa koko maan vaalitulosta.

Yhdysvalloissa presidenttiä ei valita Suomen tapaan valtakunnallisella suoralla kansanvaalilla, vaan äänestys järjestetään osavaltioittain. Käytännössä maassa siis järjestetään 51 vaalit yhtä aikaa. Kussakin osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas saa taakseen kaikki kyseisen osavaltion valitsijamiehet.