Trumpin korona-ongelma

Pääkirjoitus: Koronan aiheuttama talouskriisi ja töppäily viruksen vastaisessa kamppailussa pakottavat Trumpin etsimään uutta vaalistrategiaa, kirjoittaa vt. päätoimittaja Jarmo Raivio.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuka olisi kuvitellut lukevansa seuraavan virkkeen kunniallisena pidetystä suomalaisesta aikakauslehdestä: presidentti Trumpin kannatusta heikentää hänen ajatuksensa, jonka mukaan desinfiointiaineen ruiskuttaminen elimistöön saattaisi auttaa koronan hoitamisessa.

Pakko kai se on kuitenkin kirjoittaa: presidentti Trumpin kannatusta heikentää hänen ajatuksensa, jonka mukaan desinfiointiaineen ruiskuttaminen elimistöön saattaisi auttaa koronan hoitamisessa.

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on melko tarkkaan puoli vuotta, ja koronavirus on mutkistanut Donald Trumpin mahdollisuuksia tulla valituksi toiselle nelivuotiskaudelle.