Edes 75 % äänistä ei takaa pääsyä USA:n presidentiksi – syynä kummallinen vaalimatematiikka

Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa eniten ääniä saanut ehdokas ei välttämättä voita. Laskimme, miten paljon vaalitulos voi pahimmillaan vinoutua.
Amerikka 26.10.2016 18:49
Arto Niemi
George Bush sai vuoden 2000 vaaleissa vähemmän ääniä kuin Al Gore, mutta tuli silti valituksi Yhdysvaltain presidentiksi. © GERALD HERBERT / AP / LEHTIKUVA

Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään tiistaina 8. marraskuuta 2016. Vaalitapa on sama kuin aikaisemminkin, ja sen demokraattisuus herättää kiivastakin keskustelua.

Vaalitapaa kritisoitiin erityisesti vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä, kun enemmän ääniä saanut ehdokas, demokraattisen puolueen Al Gore hävisi republikaanisen puolueen George W. Bushille.

George Bush pääsi presidentiksi vaa'ankieleksi muodostuneen Floridan osavaltion avulla.

Bush voitti vaalit lähes 20 miljoonan asukkaan Floridassa vain 537 äänen erolla Al Goreen ja sai täten taakseen kaikki Floridan osavaltion 25 valitsijamiehen äänet.

Floridan äänissä oli vuonna 2000 sekaannusta, kun suurehko määrä Goren äänistä mahdollisesti lipsahti epäselvän äänestyslomakkeen vuoksi vahingossa Pat Buchananille. Myös Buchanan itse julkisesti totesi saaneensa paljon ilmeisesti Gorelle tarkoitettuja ääniä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu