Amelia Earhartin katoamisesta 75 vuotta - löytyykö pudonnut kone vihdoin?

Amelia Earhart
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Amelia Earhart. Kuva AP / Lehtikuva.


On kulunut 75 vuotta siitä, kun kuuluisa lentäjä Amelia Earhart katosi Tyynellämerellä yrittäessään lentää maailman ympäri päiväntasaajaa pitkin vuonna 1937.

Mysteeriä on yritetty ratkaista vuosikausia tuloksetta. Earhartin koneen oletettiin pudonneen, mutta selville ei ole saatu sitä, jäikö miehistö henkiin turman jälkeen.

Tällä hetkellä tutkijat uskovat Amelia Earhartin ja tämän kakkospilotin Fred Noonanin haaksirikkoutuneen autiolle Nikumaroron saarelle, joka kuuluu Kiribatin saarivaltiolle. Joukko tutkijoita lähti tiistaina matkaan etsimään Earhartin Lockheed Electra -koneen jäännöksiä saaren lähialueilta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kadonneisiin lentokoneisiin erikoistuneen Tighar-järjestön tutkijoista muodostuva retkikunta toivoo ratkaisevansa Earhartin arvoituksen lopullisesti. Tighar on vieraillut Nikumarorossa aiemminkin. Järjestön mukaan sen tutkijat ovat jo todistaneet, että saarelle on haaksirikkoutunut amerikkalainen nainen 1930-luvulla.

Vuonna 2007 saarelta löytyi muun muassa ryppyvoidepurkki, käsivoidepullo, vetoketju, palasia puuterirasiasta, taskuveitsi ja sekä miehen että naisen kenkä. Useat tavaroista on ajoitettu juuri 1930-luvulle. Lisäksi saarelta löytyi myös luunsirpaleita, joista ei kuitenkaan ole onnistuttu tutkimaan DNA:ta. Siksi Tigharin tavoitteena on nyt löytää todiste siitä, että saarella on oleskellut juuri Amelia Earhart.

Tighar uskoo, että tässä valokuvassa vasemmalla näkyvä esine voisi olla peräisin Earhartin Electra-lentokoneesta. Kuva AP / Lehtikuva.

Tigharin teoriana on, että Earhart ja Noonan tekivät hätälaskun Nikumaroroon, jonka rannalta Electra-kone ajautui nousuveden viemänä mereen ja upposi. Päätelmän taustalla on vuonna 1937 otettu, sittemmin kunnostettu valokuva, jossa uskotaan näkyvän Earhartin koneesta irronneita osia Nikumaroron läheisellä läntisellä riutalla. Tutkijat aikovat kartoittaa merenpohjaa kaikuluotaimien avulla sekä sukeltamalla.

Tighar-järjestön toimitusjohtaja Richard Gillespie on työskennellyt Amelia Earhartin arvoituksen parissa 24 vuotta. Hän sanoo hyväksyvänsä sen, että hänen aiemmat oletuksensa ja tutkimuksensa eivät ole tuoneet toivottua läpimurtoa. Samoin saattaa käydä myös tämänhetkiselle oletukselle.

“Se on pelottavaa. Entä jos saaren lähiympäristö tutkitaan ja mitään ei löydy? Voimme olla väärässä. Toisaalta saatamme olla täysin oikeassa, mutta 75 vuoden merenkäynnin jälkeen emme voisikaan löytää mitään”, Gillespie sanoi Reutersin haastattelussa.

Amelia Earhart poseeraa Lockheed Vega -koneen kanssa Londonderryssä Irlannissa vuonna 1932. Kuva AP / Lehtikuva.

Lähteet: BBC News, Reuters