Ajopuuna Afganistaniin

Juho Salminen
Ulkomaat 6.7.2007 08:40

Toukokuussa yksi suomalaisuhri. Keskiviikkona 4.7. kuusi kanadalaisuhria. Torstaina 5.7. jälleen kaksi kuollutta, jälleen ISAF-operaation sotilaita. Suomi on ajautunut Naton johtamaan sotaan kaukana kotoa. Eduskunta seuraa tapahtumia voimattomana sivusta.Afganistan

Teksti Jari Lindholm
Kuvitus Juha Ruuska
(SK 27/2007)

Taksiyrittäjä Markku Pakkanen oli ehtinyt istua eduskunnassa tuskin kahta kuukautta, kun tienvarsipommi surmasi suomalaisen sotilaan Afganistanissa.

Räjähdyksessä kuollut kersantti Petri Immonen oli kotoisin Pakkasen kotikaupungista Anjalankoskelta. Keskustan tuore kansanedustaja joutui kylmiltään vastaamaan surevien paikkakuntalaisten sähköpostiviesteihin.

”He halusivat tietää, miksi meidän pitää uhrata siellä omia sotilaitamme.”

Pakkanen palveli itse rauhanturvaajana Namibiassa, joten hänellä oli äänestäjilleen vastaus valmiina: jokaisessa operaatiossa on riskinsä, eivätkä kuolonuhrit ole riittävä syy vetäytymiseen.

”Sanoin, että siellä liikuttaessa on jonkunmaalaisen aina oltava turvamiehenä. Ja nyt se oli suomalainen.”

Tosiasiassa anjalankoskelaisten kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta.

Suomen taival Afganistanissa on kulkenut rauhan rakentamisesta veriseen sotaan ilman, että hallitus ja eduskunta olisivat kertaakaan puineet asiaa avoimesti yhdessä.

Kansanedustajien ja ministereiden haastatteluista välittyy kuva hämmennyksestä. Poliitikot eivät ole halunneet tai osanneet pohtia operaation muodonmuutosta ja Suomen roolia synkässä tilanteessa.

Tiedon puutteesta ei eduskunnan ole tarvinnut kärsiä, mutta johtopäätöksiä ei faktoista ole vedetty.

Syöksykierrettä on seurattu apaattisesti sivusta.

Syksy 2001 oli idealismin aikaa.

Kun Afganistanin oppositio oli marraskuussa Yhdysvaltojen tuella kaatanut islamistisen Taleban-hallinnon, maailma kiiruhti auttamaan uusia vallanpitäjiä.

Asiasta vallitsi YK:ssa yksimielisyys, olivathan talebanit antaneet turvapaikan terrorijärjestö al-Qaidalle, joka oli vain kaksi kuukautta aiemmin hyökännyt New Yorkiin ja Washingtoniin.

Suomessa pääministeri Paavo Lipposen hallitus halusi tarjota rauhanturvaosaamista YK:n valtuuttamaan operaatioon, jonka johtovaltiona oli kaikkien arvostama Britannia.

Silloisen rauhanturvalain mukaan hallituksen oli annettava asiasta selonteko eduskunnalle, sillä hanke oli tavallista vaativampi.

Selonteossa luonnehdittiin operaation mittasuhteita varovaisesti. Uuden monikansallisen turvallisuusjoukon, ISAFin, tarkoituksena oli ”avustaa Afganistanin väliaikaishallitusta turvallisuuden ylläpitämiseksi Kabulissa ja sen lähialueilla”.

Suomesta ehdotettiin lähetettäväksi ”siviili–sotilas-yhteistyöhön erikoistunut CIMIC- ja yhteysupseeriosasto”, jonka kokonaisvahvuus oli ”enintään 50 henkeä”.

Ulkoasiainvaliokunta antoi selonteosta mietinnön.

Valiokunnan mielestä oli ”välttämätöntä”, että rauhanturvaoperaatio pidettäisiin erillään Yhdysvaltojen johtamasta sotaoperaatiosta, jonka tarkoituksena oli tappaa talebaneja ja al-Qaidan jäseniä.

Valiokunta piti myös tärkeänä, että siviilien ja sotilaiden CIMIC-yhteistyöllä olisi Suomen toiminnassa ”keskeinen rooli”.

Eduskunta hyväksyi selonteon yksimielisesti 10. tammikuuta 2002.

Hallitus sai valtuudet lähettää suomalaisia joukkoja Afganistaniin – mutta ei määräämättömäksi ajaksi. Ulkoasiainvaliokunta muistutti mietinnössään:

”Suomen mahdollista osallistumista ISAF-operaation jatkoon ja sen jälkeen käynnistettävään pitkäaikaisempaan operaatioon käsitellään rauhanturvaamislain mukaisesti erikseen.”

Tuota käsittelyä on odotettu viisi ja puoli vuotta.

ISAF on siirtynyt Britannialta sotilasliitto Naton johtoon, laajentunut Kabulista koko Afganistaniin ja muuttunut rajoittamattomaksi sodaksi talebaneja vastaan.

Vuonna 2002 Suomi lähetti 50 sotilasta rakentamaan klinikoita ja jakamaan penaaleja. Nyt suomalaisia on kaksi kertaa enemmän 35 000 sotilaan operaatiossa, jonka työvälineinä ovat yhä useammin konekiväärit ja hävittäjäpommittajat.

Sodan kiihtyessä siviilejä on kuollut ilmapommituksissa, jälleenrakennusprojektit ovat pysähtyneet, ja Irakista tutut terrori-iskut levittävät pelkoa kaikkialle maahan.

Vain nimi on säilynyt: muodonmuutoksesta huolimatta operaatiota kutsutaan yhä ISAFiksi.

Suomen hallituksen selonteossa mainittua erillistä, ”pitkäaikaisempaa” operaatiota ei ole koskaan käynnistetty, joten laki ei ole velvoittanut hallituksia tuomaan asiaa uudelleen eduskunnan pohdittavaksi.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä mainitut olennaiset asiat ovat jääneet toteutumatta.

”Keskeisenä” pidetty siviili–sotilas-yhteistyö, CIMIC, alkoi kaikessa hiljaisuudessa jäädä taka-alalle jo 2004, kun Suomi päätti lähteä mukaan kahteen ”alueelliseen jälleenrakennusryhmään” Pohjois-Afganistanissa. Tämän vuoden huhtikuussa CIMIC lopetettiin kokonaan.

Myöskään valiokunnan ”välttämättömäksi” katsoma kahden operaation pitäminen erillään ei ole toteutunut. Amerikkalaisten ja monikansallisten joukkojen komentosuhteet ovat niin mutkikkaat, etteivät edes kaikki kenraalit ole niistä perillä.

Tavallisille afganistanilaisille ystävälliset suomalaiset ja pommeja pudottavat britit ovat samaa väkeä, onhan kaikilla hihassaan sama vihreä tunnus.

Kiivas Nato-vastustaja, vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso tiivistää:

”Eduskunta on hyväksynyt osallistumisen sellaiseen operaatioon, jota ei tällä hetkellä ole olemassa.”

 

Rauhan vuodet

Tammi–helmikuu 2002 Ensimmäinen suomalaisosasto, 50 henkeä, saapuu Kabuliin.
Kesäkuu 2003 Itsemurhapommittaja surmaa neljä saksalaista sotilasta Kabulissa.
Elokuu 2003 ISAF-operaation johto siirtyy Britannialta Natolle.
Kesäkuu 2004 Suomi mukaan alueellisiin jälleenrakennusyksiköihin Pohjois-Afganistanissa Maimanassa ja Mazar-e-Sharifissa. Joukkojen määrä nousee 80:een.
Marraskuu 2005 Ruotsalainen sotilas kuolee tienvarsipommin räjähdyksessä Mazar-e-Sharifissa.
Helmikuu 2006 Väkijoukko yrittää tunkeutua suomalais-norjalaiseen tukikohtaan Maimanassa, tulitaistelu kestää kuusi tuntia.
Toukokuu 2006 Taistelut raivoavat Etelä-Afganistanissa, jossa ISAF on ottanut vastuun amerikkalaisilta.
Lokakuu 2006 ISAF laajenee koko Afganistaniin, joukkoja kaikkiaan 35 000.
Syyskuu 2006 Tulitaistelu lähellä Mazar-e-Sharifia, suomalaiset selviytyvät vammoitta.
Lokakuu 2006 Suomalainen sotilas haavoittuu vakavasti laukaustenvaihdossa Pohjois-Afganistanissa.
Marraskuu 2006 Kabulin suomalaisosaston turvaksi lähetetään kaksi Pasi-kuljetuspanssaria.
Maaliskuu 2007 Yhdeksän siviiliä kuolee Naton ilmaiskussa.
Toukokuu 2007 Ainakin 21 siviiliä kuolee ilmaiskussa Etelä-Afganistanissa. Itsemurhapommittaja surmaa kolme saksalaista sotilasta Kunduzissa Pohjois-Afganistanissa. Suomalainen sotilas kuolee tienvarsipommin räjähdyksessä Maimanassa.
Kesäkuu 2007 Norjalainen sotilas haavoittuu, kun partion kimppuun hyökätään Maimanassa.
Heinäkuu 2007 Kuusi kanadalaissotilasta saa surmansa tienvarsipommin räjähdyksessä Afganistanin eteläosassa.