Salefi Mulenga näki YK:n pääsihteerin kuoleman

Uusi tutkinta on alkamassa yli 50 vuotta sitten tapahtuneesta lentoturmasta, jossa Dag Hammarskjöld sai surmansa.
Afrikka 16.2.2014 14:00

"Toinen koneista alkoi tulla liekeissä alas", kertoo 86-vuotias sambialainen Safeli Mulenga. © Iikka Vehkalahti

Syyskuun 17. päivän iltana vuonna 1961 sambialainen Safeli Mulenga istui pihallaan nuoren vaimonsa Emman kanssa vahtimassa, etteivät varkaat pihistä vastahankittuja kanoja.

Yllättäen taivaalle lähelle Ndolan kaupungin lentokenttää ilmestyi kone, joka kiersi ympyrää. Kun kone jo kolmannen kerran kaartoi pariskunnan pihan lähettyviltä, Mulengat näkivät myös toisen koneen, joka seurasi ensimmäistä.

Näky oli niin kummallinen, että myös naapurit kerääntyivät sitä katsomaan.

”Sitten näimme voimakkaan välähdyksen, ja toinen koneista alkoi tulla liekeissä alas”, Safeli Mulenga, 86, kuvailee yli 50 vuoden takaista tapahtumaa.

Seuraavana päivänä Mulenga meni ystävänsä kanssa katsomaan putoamispaikkaa. Hylkyä vartioivat univormuihin pukeutuneet miehet.

Vielä samana päivänä kylään kiiri tieto, että pudonneessa koneessa oli ollut YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld sekä 15 muuta matkustajaa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu