Sateenkaarivaltio uhattuna

Etelä-Afrikan tulevissa vaaleissa ANC:llä ei ole tasavertaista vastustajaa, vaikka puolueita on 48. Työttömyys ja turhautuneisuus näkyvät väkivaltaisena muukalaisvihana.

Ulkomaat 03.05.2019 06:00
Matti Saari, Durban
Vasemmistolaisen EFF-puolueen kannattajat kantoivat johtajansa Julius Maleman kuvaa Pietermaritzburgissa 17. huhtikuuta.
Vasemmistolaisen EFF-puolueen kannattajat kantoivat johtajansa Julius Maleman kuvaa Pietermaritzburgissa 17. huhtikuuta. © ROGAN WARD / REUTERS / LK

Etelä-Afrikassa käydään rajua ja loppua kohti kuumenevaa vaalitaistelua. Keskiviikkona 8. toukokuuta pidettävät parlamenttivaalit ovat maan tärkeimmät apartheid-hallinnon loppumisen jälkeen.

1990-luvun alussa Etelä-Afrikka oli ajautumassa veriseen sisällissotaan. Tilanne laukesi, kun 27 vuotta vangittuna ollut vapaustaistelija Nelson Mandela ja valkoinen apartheid-valta pääsivät sopimukseen demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavan ”sateenkaarivaltion” luomisesta.

Ajan symboliksi tuli valokuva, jossa Etelä-Afrikan pelipaitaan puettu Mandela ja rugby-joukkueen kapteeni Francois Pienaard juhlivat maailmanmestaruutta 1995.

Mandelan kauden jälkeen sateenkaarivaltion pohja alkoi hiljalleen murentua. Jacob Zuma kasvatti lahjontaan perustuvan hallintokulttuurin. Lopulta hänet erotettiin puolueen ja valtion johdosta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö