Ebolaepidemia kiihtyy Sierra Leonessa – sairas amerikkalainen parani

Länsi-Afrikassa on edelleen huutava pula hoitopaikoista.

ebola
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansainvälisistä uutisista hävinnyt Länsi-Afrikan ebolaepidemia kiihtyy Sierra Leonessa. Terveysministeriön mukaan maassa havaittiin pelkästään lauantaina 111 uutta tartuntaa, mikä on enemmän kuin kertaakaan sen jälkeen, kun ministeriö alkoi laskea tapauksia elokuussa.

Erityisen paha tilanne on pääkaupungissa Freetownissa ja sitä ympäröivällä maaseudulla, mutta tartuntojen määrä on kasvanut muuallakin. Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa, että vain puolet tapauksista on mukana tilastoissa. Pohjoinen Koinadugu, joka oli pitkään ainoa ebolasta vapaa alue Sierra Leonessa, on nyt yksi pahimmista.

Viime talvena alkaneen ja kesällä kiihtyneen epidemian aaltoliikkeet ovat saaneet avustusjärjestöt ymmälleen. Keväällä epidemia ehdittiin julistaa lähes pysäytetyksi Guineassa ja Liberiassa, mutta se kiihtyi uudelleen. Nyt tartuntojen määrä on jälleen laskussa Liberiassa samaan aikaan, kun tilanne naapurimaassa Sierra Leonessa huononee.

Ebolavirus aiheuttaa vakavaa verenvuototautia, johon on Länsi-Afrikassa kuollut noin 70 prosenttia sairastuneista. Tauti tarttuu vain oireilevien ja kuolleiden ruumiineritteistä, mutta epidemiamaissa asutaan ahtaasti ja ruumiita on tapana kosketella hautajaisissa. Yksi syy epidemian hidastumiseen Liberiassa saattaakin olla terveysvalistuksella aikaan saatu muutos hautaustavoissa.

Ulkomaailma heräsi Länsi-Afrikan hätään hitaasti, mutta nyt lupauksia rahasta on yllin kyllin. Silti alueella on edelleen huutava pula hoitopaikoista ja henkilökunnasta.