Rauhanneuvottelija vahvistaa: Myanmarin aselepo on lähellä

Harn Yawnghwen isä oli Burman presidentti, jonka sotilasjuntta syrjäytti vuonna 1962.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Myanmarin eli Burman hallitus ja sitä vastaan sotivat aseelliset sissiliikkeet saattavat solmia aseleposopimuksen jo ensi kesäkuussa, sanoo neuvotteluja kolmen vuoden ajan syrjässä julkisuudelta vetänyt Harn Yawnghwe.

Aselevon solmiminen on kynnyskysymys Myanmarin muutama vuosi sitten alkaneen demokratiakehitykselle ja siirtymiselle siviilivaltaan. Toteutuessaan se päättäisi yli puoli vuosisataa jatkaneet vihollisuudet.

“Uskon, että sopimus syntyy. Mahdollisuudet ovat erittäin hyvät”, Yawnghwe sanoo.

“Osapuolet laativat helmikuussa sopimusluonnoksen, joka on määrä hioa valmiiksi ensi perjantaina alkavissa yhteisissä neuvotteluissa huhtikuun aikana. Siinä on vielä joitain kohtia, joiden sanamuotoja osapuolet tulkitsevat eri tavalla, mutta ne ovat sovittavissa. Sen jälkeen sopimus voitaisiin virallisesti solmia periaatteessa jo kesäkuussa.”

Sotilaat valvovat yhä käytännössä Myanmarin kehitystä ja yhteiskuntaa. Nykyinen presidentti Thein Sein sekä valtaosa ministereistä ja kansanedustajista ovat vanhan sotilasjuntan luottomiehiä tai edustajia.